Kotio Mailaa RSS

Archive for February, 2009

Jos mää ompelen sun saumat niin päätteleksää mun langanpäät?

Iski oikein hätä, kun tajusin, että Noron Kochoranin valmistus on oikeasti lopetettu. Ja minä kun olin ajatellut neuloa vielä useamman Wabi-Sabin, ainakin toisen itselleni, pari lahjaksi ja torkkupeittoversion olkkariin jos jotenkin salaperäisesti vaikka rikastumaan pääsisin.

kochoran3

No onneksi sain kuitenkin eBaysta neljä vyyhteä tätä viisnelosta, jonka perään olen jo pitkään haikaillut. Enkä turhaan, sillä päällepäin tylsän näköisillä ruskeilla kerillä on Noromainen salaisuus.

kochoran1

Ja nuo värit neuloontuvat todella kauniisti, en oikein edes osaa pukea sanoiksi. Saattaa olla, että tämä värimaailma puhuttelee minua vieläkin enemmän, kuin tuon ensimmäisen Wabi-Sabin haalistunut karnevaalitunnelma.

wabisabijunior

Täytynee vähän päivittää tätä blogipohjaa - haluaisin mahduttaa Flickrin keskikokoisen vaakakuvan palstaan eli viidellesadalle pikselille pitäisi raivata tilaa. Siitä keskikoosta saa jo ihanasti klikkaamatta selvää.

Keskimäärin neuleharrastus on vähän huonolla tolalla. Kurssit ovat olleet sen verran työvaltaisia, että neulominen ei koulussa ole ollut mahdollista pitkään aikaan. Illat teen töitä tai kotitehtäviä. Ja vaikka saankin neuleen käsiini hetkoseksi, on etenkin viimeistelytöihin jotenkin hankalaa ryhtyä. Pinaatti-tunika on ollut kaapissa jo jonkin aikaa neulottuna. Nyt sille tekee seuraa tämä palmikkobolero, josta pitäisi enää päätellä langanpäät, kiinnittää napit ja korjata toisen puolen takaosan saumaa reilun parinkymmenen sentin matkalta. Pitäisköhän ryhtyä?

travelling-vines

Löysin Punaisesta langasta kerrassaan passelit napit. Olivat vaan turkasen kalliita, en edes varanappia raaskinut ostaa. Täytyy ommella kunnolla kiinni…

buttons

Voi kuinka pieninä palasina onkaan…

changeling_pieces

Siitä tulee bolero, juu-u.