Archive for July, 2007
July 13, 2007 klo 12.30 · Aiheena on diibadaaba, vauvanvaatteet, villatakki
Lanka loppui. Jäätelönvärisestä vauvantakista omalla mallilla tuli muuten oikein suloinen, mutta huppu on kerta kaikkiaan liian lyhyt. Ostin langat Priiman alennuskorista, monta kerää ei jäänyt ja nyt kauppa on kiinni heinäkuun loppuun saakka.
Jos jollakulla blogia lukevalla on varaston kätkössä kerä (tai vajaakin) Gedifran Akonaa, värinumero 7704 (vaalea herkkusienenruskea), niin ostaisin jämälangan enemmän kuin mielelläni! Käyn toki kurkkaamassa Menitankin, muistelen siellä jotain Gedifran lankoja olleen. Jos lankaa ei löydy, pitänee tehdä hupusta kaulus :-(.

Takki on vielä pesemättä ja pingottamatta, kuten kuvasta näkyy…
***
Etelä Espan Taito Shop Helsky on ollut minulle toistaiseksi tutkimaton lankakauppa, mutta nyt kesäloman kuuniaksi sain käytyä. Lankavalikoima ei ole kovin laaja, tosin huovuttamiseen sopivien lankojen värivalikoima oli hyvä. Neulelangoista saatavana oli hahtuvaa, Pirkkalankaa, pieni valikoima Sandnesia ja Sublimea.
Oikeastaan kaupan parasta valikoimaa olivat valmiit käsityöt. Kauniita pellavatekstiileitä, koriste-esineitä, vähän lasia ja keramiikkaa sekä koruja. Ihastuin Jaana Tuomiston kierrätysmateriaaleista valmistettuihin koruihin. Alpakkalusikat, painolevyt, uistimet yms. voivat näköjään saada toisen elämän kauniina koruina. Himoitsin mallistosta useampaakin, mutta mukaan lähti tämä uistimista tehty rannekoru.


July 12, 2007 klo 15.30 · Aiheena on in English
Print o’ the Wave in progress!

Something small with ice-cream colors here…

Blog cat #1 sends her important message to all: remember to sleep a lot when on holiday!

July 12, 2007 klo 15.28 · Aiheena on Print o' the Wave, blogikissat, keskeneräiset, vauvanvaatteet
Print o’ the Wave pääsi puikoille viimein. Johan siitä on puhuttu!

Ja puikoilla on myös jotain pientä ja jäätelönväristä. Pitkästä aikaa oma malli…

Toinen blogikissa lähettää kesäterveiset: muistakaa nukkua lomalla - paljon!

July 6, 2007 klo 11.14 · Aiheena on Cressida, keskeneräiset, neulemallit, virkkaus
Ja Cressida lähti alkuun eilen. Rowanin 4 Ply Soft on erittäin miellyttävää neulottavaa, väri on 100% minun, malli on helppo. Mutta 3,5 mm:n puikoilla työ etenee hitaasti. Saatan aloittaa rinnalla Twinklen Coco -neuletakin. Tai Eunnyn Print O’the Waven. Tai mikä ettei molemmat ;-).

Habukin haluaa puikoille. Kokeilin puuhelmiä koristeena ja antamassa hieman painoa. Tykkään. Etenkin mustista. Voi olla, että ruskeat jäävät pois.

Uudessa Novitassa ei neulepuserorintamalla ollut oikeastaan mitään toteuttamiskelpoista. Punaisen neulejakun kauniit linjat jäivät mieleen, mutta kahdeksikon puikoilla neulottuna tuollaisesta mallista tulee tankero tötterö. Ei kiitos. Mutta asustepuolella oli montakin kiinnostavaa mallia. Aivan parhaita minun silmääni olivat:

Kaunis virkattu baskeri ja huiviyhdistelmä. Myös laukku on kiva, mutta ei kaikkia samalla kertaa, kiitos!

Kiva huovutettu pikkulaukku. Minulla taitaa olla juuri sopivia kahvojakin kaksi kappaletta varastossa.
Mukavia olivat myös pitkät sormikkaat, yksinkertainen ja paksuhko pitsineulepipo, toinen palmikkolaukuista ja jotenkin arkipäiväisen kauniit harmaat pitsineule-palmikkosukat.
July 4, 2007 klo 20.35 · Aiheena on in English
Martha is now ready to wear. I happened to have actually two similar but different coloured A-line blouses that go perfectly with M. Several other tops go well with it. I predict long live out for my Martha.

Pattern: Rowan Studio 2 (Rowan books at GetKnitted), Martha. Easy but somewhat interesting pattern. Decent pattern images with measurements would have been very nice when shrinking the garment…
Yarn: Colourmart 100% cashmere tweed
Needles: 3,5 mm ja 4 mm
Mods: some adjustments to achieve right size with another yarn. Left away the small flap on the edge of collarband. Nice, yep, except if you try to wear the cardigan open.
Some of the leftover yarn end up as wristwarmers for my mom:

She’s not big fan of grey, so I dyed them red with Kool Aid. Good thing for my Project Spectrum.
Pattern: Wristwarmers, Last minute knitted gifts, Joelle Hoverson
Yarn: Colourmart 100% cashmere, gray tweed kool-aided to dark wine
Needles: 3,5 mm dp
Mods: 8 rounds more than in pattern, to compensate vertical shrinkage.
July 4, 2007 klo 20.24 · Aiheena on Kool Aid -värjäys, Martha, Project Spectrum, valmiit
Martta valmistui, siitä tuli mainio. Kuin sattumalta minulla on kiva A-linjainen paitapusero (tai itse asiassa kaksi, sama paita luonnonvalkoisena ja vaaleanharmaana) sen alle. Moni muukin paita tuntuu sopivan. Kuvia päällä tulee myöhemmin.

Malli: Rowan Studio 2 (Rowanin kirjat GetKnittedissä), Martha. Helppo, mutta kohtuullisen mielenkiintoinen malli, tarkemmista kaaviokuvista olisi ollut paljon iloa, etenkin kun kutistin neuletta valmiina…
Lanka: Colourmart 100% kashmir, tweedtyyppinen lanka
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm
Tuunaukset: pientä säätöä silmukka- ja kerrosmäärien kanssa langanvaihdon takia. Jätin myös pois kaula-aukon reunasta pienen nappilistajatkeen. Ihan kivan näköinen - paitsi jos yrittää pitää takkia joskus auki.
Kashmiria jäikin jonkin verran. Osa siitä päätyi äidille ranteenlämmittimiksi:

Kun äiti ei ole mikään harmaan ystävä, niin koolasin lämmittimet Project Spectrumin kunniaksi punaisiksi. Värissä on jotain voimakasta punaista, marjasekoitus - heitin pussin roskiin enkä huomannut katsoa tarkemmin. Lisäksi vajaa teelusikallinen Grapea. Harmaasta, mutta myös valkoisia tweednyppyjä sisältävästä langasta tuli oikeastaan kivan näköistä.
Malli: Wristwarmers, Last minute knitted gifts, Joelle Hoverson
Lanka: Colourmart 100% kashmir, alun perin harmaa tweed koolattuna tummanpunaiseksi.
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Tuunaukset: 8 kierrosta enemmän kuin ohjeessa kuittaamaan neuleen pystysuuntaista kutistumista.
July 4, 2007 klo 13.11 · Aiheena on in English
I felt so relieved when I measured the washed and dried Martha this morning. It had shrinked just as I expected it to. Some work still remains. I left the sleeve seams to be worked after washing. Shrinkage in horizontal and vertical directions was dramatically different, so fitting two directions of knit together before washing would have been too daring for me.

I love how you can see the softness of the material in these images.

More sewing images. Matress stitch, anyone?

I found the perfect buttons from Punainen lanka, Hakaniemen halli. I really recommend you to visit Hakaniemi hall to have an old time shopping experience if you ever come to visit Helsinki. Lower floor is dedicated to food and in the upper floor you can find nice cafe, one yarn shop, one very nice button shop, some Finnish design and loads of crafts, pots, toys and kitch.
July 4, 2007 klo 12.58 · Aiheena on Martha, keskeneräiset
Tänä aamuna sain huokaista helpotuksesta, kun kuivuneet villatakin kappaleet olivat kuin olivatkin oikeaa kokoa. Vielä koetellaan kärsivällisyyttä vähäsen. Hihasaumojen ompelun jätin pesunjälkeiseksi tehtäväksi, kun kutistuminen oli pystysuunnassa ja leveyssuunnassa niin erilaista - ja hihasaumoissa näitä suuntia joutuu sovittamaan yhteen.

Näissä kuvissa neuleen pehmeys on miltei aistittavissa.

Mikä muuten tämä pisto on suomeksi? Kotona puhuttiin silmukoinnista ja kyllähän tämä silmukoita jäljentääkin, sauma on lähes huomaamaton samansuuntaisissa kappaleissa - ja näin erisuuntaisissakin varsin soma. Englanniksi on matrass stitch.

Hakaniemen hallin Punaisesta langasta löytyi Marttaan kivat metallinapit. Suosittelen Punaista lankaa lämpimästi, iso nappivaikoima ja paljon muutakin ompelutarviketta.
July 3, 2007 klo 20.45 · Aiheena on in English
I’ve been knitting like crazy these days my cashmere Martha. Well, to be honest, the situation probably seems pretty normal to the occassional observer… But the knit is now ready to take a bath. Can’t wait to see the result!

Meanwhile… …enter the blog cat (with the brand new water bowl from Stockholm).

July 3, 2007 klo 20.40 · Aiheena on Martha, blogikissat, keskeneräiset
Olen neulonut viime päivinä kuin heikkopäinen Marthaa - no, sivulta tarkkailevan silmin tilanne ei kovin mahdottomasti poikenne nk. normaalista. Ja nyt Martta on valmis pesulle! Jännittää…

Blogikissat saivat ruotsintuliaisena vesikuppeja. Niitä on hyvä näin helteellä sijoitella muutamaankin paikkaan. Hyvin maistuu, vaikka on tekstit kipossa naapurimaan kielellä.

« Edelliset postit