Kotio Mailaa RSS

Archive for May, 2007

Omissa väreissä

Pikku syrjähyppy karkkiväreihin on tehty, takaisin rauhallisempaan väripalettiin. Mitään kovin ihmeellistä en ole ehtinyt tekemään, mutta valmistuipa sentään toinen yösukka:

lacy_bed_sock.jpg

Ja sitten Ruotsista tuli postia. Tekisi mieli aloittaa heti, mutta ei pystynyt tässä vireystilassa pitsin aloitusta vääntämään!

kidsilk_for_butterfly.jpg

Kool Aid -käsiteltyä Nallea kuivatettuna voi käydä katsastamassa Flickrissä. Molemmilta puolilta.

Tosi viileetä!

varjaystarina-copy.jpg

Tulipahan testattua! Hirmu hauskaa on Kool Aidin kanssa töskääminen! Tämä oli tosin vasta ihan helppoa ensikokeilua. Hain mehut WTC:n alakerrassa olevasta ”jenkkiruokakaupasta”. Värivalikoima ei ollut huikea, mutta näillä pääsi hyvin kokeilemaan. Ja yksi kerä valkoista Nalleakin oli ostettava tavaratalosta.

Mikroa minulla ei ole, mutta ajattelin sekoitella kirkkaista väreistä hieman käsinmaalausta muistuttavaa lopputulosta, liedellä siis. Liotin lankaa ennakkoon, etikkaa ei ollut, mutta laitoin liotusveteen vähän askorbiinihappoa. Olin niin kärsimätön, että liotusaika oli ehkä kuusi minuuttia…

Laitoin kuumaa vettä aika niukasti valkosisustaisen lasagnevuoan pohjalle ja märkä lanka sekaan. Sekoitin melko reilut värjäysnesteet samalla kun liemi vielä lempeästi lämpeni liedellä. Valutin yksittäisiä värejä tietyille alueille hiljalleen ja huljuttelin lankaa ko. kohdasta, vaihdoin väriä vasta kun edellinen väri oli täysin imeytynyt lankaan. Jep, ja liikuttelin lankaa osin sormin, siitä nuo hieman punertavankukertavat sormet (hyvä lämmönsietokyky sormissa…). Jouduin vielä paikkailemaan vyyhdin sidoskohtia - ensi kerralla sidon huomattavasti löysemmin!

Väri tarttui helposti, kiehumispisteessä ei tarvinnut käydä. Parhaimmillaan levy oli kolmosella. Huuhteluvesi ja vyyhdin valumavesi ovat täysin kirkkaita.

Tällä kertaa ei siis mitään värinsekoittelukokeiluja, mutta niitä on tulossa myöhemmin. Jos lanka osoittautuu jokseenkin onnistuneeksi, siitä voisi tulla vaikka ensimmäisen blogiarvonnan palkinto.

koolaidnalle.jpg

Mitä opin:

  • Kool Aidilla on tajuttoman helppo värjätä, eikä homma edes ole kovin sotkuista.
  • Keltaista väriä menee helposti pussikaupalla, muut värit ovat melko riittoisia
  • Langan esikäsittelyn kanssa voisi varmaan olla tarkempikin (pidempi liotus, happokäsittely), saisi ehkä värin leviämään tasaisemmin.
  • Kumihanskat ois kivat. Ja värien levitykseen jotkut kivat putelit.
  • Valkoinen keraaminen astia oli erinomainen värjäyksessä.
  • Lankaa oli ehkä vähän liikaa tuohon astiaan (150 g)
  • Vyyhtiä ei tarvitse hirttää noin tiukkaan kiinni, kun lankaa käsittelee suhteellisen rauhallisesti.

Progress is all about planning (or is it?)

I have several slow projects going on (and Twiggy, but no advance there…). So, why not think about new projects!

I really need to get started with Butterfly. My local yarn store has ordered some Kidsilk, but it lasts so long… …wonder if they are restocking in autumn but didn’t tell… Perhaps I should consider this swedish yarnshop with good selection of Rowan yarns. I bet that there will be new Kidsilk needs later to support my LYS…

butterfly.jpg

Another Rowan project is teasing my mind: Anna-socks. Pale gray ones, nearly white, would look marvellous with my all-white Converse trainers. On the other hand, dark gray looks fabulous, too. Why not make two pairs?

anna_socks.jpg

Latest Moda magazine had this nice Sandnes pattern, OnLine merinowool-silk blend would work beautifully on this.

sandnes_alpakkatakki.jpg

Pale blue alpaca will turn out to a cardigan with cream and black alpaca. Swatch already done!

alpakkamallitilkku.jpg

I would also like to make a black, simple knitted dress like this.

neulemekko.jpg

Boring to knit, so the material should be fabulous!

Kun vanhat ei valmistu, niin suunnitellaan uusia

Useampi hidas neule on puikoilla ja Twiggyyn en ole jaksanut vieläkään koskea. Eli juuri sopiva hetki miettiä tulevia projekteja!

En kestä, jos en pian pääse Butterfly -mekon kimppuun. En oikeastaan ihan ymmärrä, mikä minua tuossa koltussa kiehtoo, mikään kovin käyttökelpoinen vaatehan se ei ole. Menitaan pitäisi olla tulossa Kidsilkiä, mutta kestää, tuleekohan vasta syksyksi… Voisin ehkä tilata Butterfly:n Kidsilkit ruotsalaisesta nettilankakaupasta, jossa on myynnissä liki koko Rowanin valikoima.

butterfly.jpg

Toinenkin Rowanin malli kiinnostaa kovasti: Anna-sukat. Oikea sukkavillitys vaivaa. Joku vaalea väri näyttäisi tosi hauskalta vaikka puhtaanvalkoisten Converse-tossujen kanssa. Ja tummanharmaa sopisi moneenkin asuun. Tekisikö saman tien kahdet?

anna_socks.jpg

Kevään uudessa Modassa oli Sandnesilta kiva malli, tuossa materiaalina on alpakka. Tiheyteen sopisi myös OnLinen merinosilkki, olen sitä hiplaillut useamman kerran Hakaniemen hallin Vihreässä Vyyhdissä.

sandnes_alpakkatakki.jpg

Sininen alpakka tulee taipumaan lyhythihaiseksi neuletakiksi kermanvärisen ja mustan alpakan kanssa. Suunnittelin jo vähän malliakin, tosin puhvihihat jätän pois, teen takkiin kapeat, lyhyet hihat, joko raglansaumalla tai istutettuna. Mallitilkku tulikin jo tekaistua.

alpakkamallitilkku.jpg

Tekisi mieli myös vääntää musta, tosi yksinkertainen neulemekko, vähän tähän tyyliin.

neulemekko.jpg

Tylsää TV-neulottavaa, materiaalin pitäisi olla jotain todella ihanaa!

Unfinished objects

Here are some images of my current works in progress.

Grey bayerische socks are going to have followers: teal bayerische socks. I’m not actually hurry with these, I’m going to give them as a christmas present to my friend - but I could not leave the beautiful yarn just lie in my yarnstash.

baijerilaiset.jpg

With my Alpaca cardigan I’m almost in the armholes. I love this material. And this luxury does not cost fortunes: with this yarns generous yardage just few skeins is enough for pullover or cardigan.

alpakkatakki.jpg

Twinkle warning! I’m knitting another Twiggy in cotton. I started with this a while ago, but for some reason my pace with Twinkles has slowed down a little. Should work with this, though; it might end up the hit knit for next summer!

kakkostwiggy.jpg

Supersocke produced one supercute swatch for tension check. I have a couple of ideas for some socks, and could not wait to begin…

mallitilkku.jpg

Niin paljon tekemistä!

Tästäkin tulee varsinainen kuvapostaus, sillä aurinkoinen päivä houkutteli tekemään kuvakatsauksen keskeneräisiin töihin.

Harmaat baijerilaiset ovat siis saamassa kaveriksi petroolinväriset baijerilaiset. Puikot ovat puolta numeroa suuremmat ja myös sukkien koko kaikkiaan tulee olemaan isompi. Nämä ovat lahjasukat, tavoiteaikatauluna on valmistuminen jouluksi. En vaan voinut vastustaa kiusausta kokeilla, miltä se baijerilainen näyttää tässä ihanassa petroolinsävyssä. Sukkarintamalla on tulossa lisäksi vielä ne valkoiset yösukat…

baijerilaiset.jpg

Alpakkavillatakki etenee. Tylsin vaihe, eli vartalo-osan sileä neule on muutamaa senttiä vaille valmis. Tykkään ihan hirmuisesti tuosta alpakan neulepinnasta ja neuleen ihotuntumasta. Alpakkaneuleista ei tule edes kalliita, kun lanka on niin käsittämättömän riittoisaa.

alpakkatakki.jpg

Toisen Twiggyn aloittelin jo ajat sitten, mutta tämä on nyt edennyt vähän hitaasti. Voisin vähän ryhdistäytyä, sillä puuvillaisena Twiggy on todennäköisesti kesän hittivaate. Ja kyllä kai tuota vanhaa roosaa voi pinkkinä pitää, eli Project Spectrum -työnäkin tätä voisi edistää.

kakkostwiggy.jpg

Supersockesta testasin tiheyttä, tuloksena supersöpö mallitilkku. Minulla on parikin sukkaideaa, jotka päätyvät puikoille varmasti ihan lähitulevaisuudessa.

mallitilkku.jpg

« Edelliset postit