Archive for Martha
November 18, 2007 klo 16.09 · Aiheena on Jo Sharp, Martha, Tangled Yoke Cardigan
Jaksoin viimein kuvailla valmistuneita. Täällä on pimeää huhtikuuhun saakka, joten haasteita kuvaamisessa riittää. Valotusajat olivat niin pitkiä, että edes aikuinen ihminen ei pysty olemaan tasan paikoillaan koko aikaa. Siksi kuvat ovat enemmän tai vähemmän epätarkkoja. Tärkeintä on kuitenkin, että neuleesta saa jonkinlaisen käsityksen. Kuvia kannattaa klikkailla isommiksi, sillä thumbnaileista ei kyllä saa mitään selvää!
Viimeksi valmistui tämä kirjoneuletakki. Tykkään kovin! Lanka on Rowanin Pure Wool DK, värit Earth ja Cypress. Erinomainen perusvillalanka, tykkään sekä neuletuntumasta että lopputuloksesta. Malli on Jo Sharp Knit issue 3:n kirjoneuletakki. Mitään ihmeempiä muokkauksia en malliin tehnyt. Jälkikäteen voisin tehdä hihanaukoista hieman pienemmät, pieni lisäsyöttö ei tekisi hihan istuvuudelle huonoa.


Löysin takkiin tosi mieluiset napit.

Takki takaa.

Etukuvista ei onnistunut oikein yksikään.

Pimeää on, onneksi olkapää saa vähän valoa…
Jo pidemmän aikaa sitten valmistui Tangled Yoke Cardigan. Tästä olisi pitänyt tehdä pykälää pienempi koko, mutta toki tuo on käyttökelpoinen näinkin, auki pitäessä ei vähän iso koko juurikaan häiritse. 100% kashmir on tosi lämmintä, varmasti tulee takille käyttöä pakkasaikaan.

Kaarrokkeen palmikkokuvio on herkän kaunis.

Jo kesällä valmistui Martha. A-linjainen lyhythihainen takki on kätevä lämmike ja onkin saanut jo paljon käyttöä.

Takakuva on todella epätarkka, mutta takin malli tulee kuitenkin kivasti esille.

July 4, 2007 klo 20.24 · Aiheena on Kool Aid -värjäys, Martha, Project Spectrum, valmiit
Martta valmistui, siitä tuli mainio. Kuin sattumalta minulla on kiva A-linjainen paitapusero (tai itse asiassa kaksi, sama paita luonnonvalkoisena ja vaaleanharmaana) sen alle. Moni muukin paita tuntuu sopivan. Kuvia päällä tulee myöhemmin.

Malli: Rowan Studio 2 (Rowanin kirjat GetKnittedissä), Martha. Helppo, mutta kohtuullisen mielenkiintoinen malli, tarkemmista kaaviokuvista olisi ollut paljon iloa, etenkin kun kutistin neuletta valmiina…
Lanka: Colourmart 100% kashmir, tweedtyyppinen lanka
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm
Tuunaukset: pientä säätöä silmukka- ja kerrosmäärien kanssa langanvaihdon takia. Jätin myös pois kaula-aukon reunasta pienen nappilistajatkeen. Ihan kivan näköinen - paitsi jos yrittää pitää takkia joskus auki.
Kashmiria jäikin jonkin verran. Osa siitä päätyi äidille ranteenlämmittimiksi:

Kun äiti ei ole mikään harmaan ystävä, niin koolasin lämmittimet Project Spectrumin kunniaksi punaisiksi. Värissä on jotain voimakasta punaista, marjasekoitus - heitin pussin roskiin enkä huomannut katsoa tarkemmin. Lisäksi vajaa teelusikallinen Grapea. Harmaasta, mutta myös valkoisia tweednyppyjä sisältävästä langasta tuli oikeastaan kivan näköistä.
Malli: Wristwarmers, Last minute knitted gifts, Joelle Hoverson
Lanka: Colourmart 100% kashmir, alun perin harmaa tweed koolattuna tummanpunaiseksi.
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Tuunaukset: 8 kierrosta enemmän kuin ohjeessa kuittaamaan neuleen pystysuuntaista kutistumista.
July 4, 2007 klo 12.58 · Aiheena on Martha, keskeneräiset
Tänä aamuna sain huokaista helpotuksesta, kun kuivuneet villatakin kappaleet olivat kuin olivatkin oikeaa kokoa. Vielä koetellaan kärsivällisyyttä vähäsen. Hihasaumojen ompelun jätin pesunjälkeiseksi tehtäväksi, kun kutistuminen oli pystysuunnassa ja leveyssuunnassa niin erilaista - ja hihasaumoissa näitä suuntia joutuu sovittamaan yhteen.

Näissä kuvissa neuleen pehmeys on miltei aistittavissa.

Mikä muuten tämä pisto on suomeksi? Kotona puhuttiin silmukoinnista ja kyllähän tämä silmukoita jäljentääkin, sauma on lähes huomaamaton samansuuntaisissa kappaleissa - ja näin erisuuntaisissakin varsin soma. Englanniksi on matrass stitch.

Hakaniemen hallin Punaisesta langasta löytyi Marttaan kivat metallinapit. Suosittelen Punaista lankaa lämpimästi, iso nappivaikoima ja paljon muutakin ompelutarviketta.
July 3, 2007 klo 20.40 · Aiheena on Martha, blogikissat, keskeneräiset
Olen neulonut viime päivinä kuin heikkopäinen Marthaa - no, sivulta tarkkailevan silmin tilanne ei kovin mahdottomasti poikenne nk. normaalista. Ja nyt Martta on valmis pesulle! Jännittää…

Blogikissat saivat ruotsintuliaisena vesikuppeja. Niitä on hyvä näin helteellä sijoitella muutamaankin paikkaan. Hyvin maistuu, vaikka on tekstit kipossa naapurimaan kielellä.

June 28, 2007 klo 12.34 · Aiheena on Martha, keskeneräiset, lankaostokset
Eilen aamulla hain postista Colourmartin lankoja ja ajattelin, että on varmaan pakko tehdä tylsä lankaostospostaus. Mutta toisin kävi. En nimittäin pystynyt pitämään näppejä erossa sataprosenttisesta kashmirista, kokeilut ja työt oli päästävä aloittamaan heti.
Colourmartin langat ovat tekstiiliteollisuuden jäännöseriä ja ne on käsitelty koneneulontaa varten. Pehmeä kashmir on kyllästetty öljyllä. Tuoksusta päätellen öljyssä on ainakin lanoliinia. Öljy (ja mahdollisesti muukin käsittely) vetää langan suppuun ja tekee siitä pintakosketukseltaan kovempaa kuin puhdas lanka. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, oikealla käsittelyllä langan saa todellakin puhkeamaan kukkaan. Jäännöserää ei pidä ymmärtää negatiivisessa mielessä, erät ovat peräisin laadukkailta valmistajilta, esim. Todd & Duncanin referenssilistaa voi käydä netissä vapaasti ihmettelemässä.
Pesin pienen kiepin lankaa ja mallitilkun niin kuumassa vedessä, kuin hanasta tulee. Pesuaineena toimii mainiosti tavallinen tiskiaine (siis käsin tiskaamiseen tarkoitettu…), sillä se irrottaa rasvaa hyvin. Huljuttelin ja puristelin koekaniinit ihan kunnolla. Käsittelyn olisi voinut toistaakin, mutta lanka näytti turpoavan sen verran hyvin, että katsoin ettei toinen pesu ole tarpeen. Huuhtelin mallikappaleet, myös kuumassa vedessä, huuhteluvettä maustoin tilkalla hiustenhoitoainetta. Kuivasin koepalat froteepyyhkeeseen ja heitin mallitilkun vielä kymmeneksi minuutiksi rumpukuivaukseen miedolle lämmölle.
Jösses! Lopputulos on kuin eri lankaa. Öljykäsiteltynäkään lanka ei ole varsinaisesti kovaa, sen sormituntuma on jotakuinkin hyvälaatuisen villa-puuvillasekoitteen oloinen. Mutta pestynä kashmirin luonne tulee esiin, mallitilkun pehmeyttä ei oikein sanoin voi kuvata. Myös pinnan ulkoasu muuttuu paljon, yleisvaikutelma vaalenee ja kashmirin hento pörröisyys häivyttää neuleen yksityiskohtia.

Kuvassa näkyy pesemätön ja pesty lankakieppi sekä jo aloitettua neuletta, pesemättömänä vielä tässä vaiheessa…
Puntaroin sitten aikani, pesenkö lankana vai valmiina neuleena. Tilkku kutistui oikeastaan vain pystysuunnassa. Ja kun olen laiska, päädyin sitten kokeilemaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Käsin vyyhteäminen (jonain päivänä vielä hankin vyyhdinpuut) ei oikeastaan kuulu suosikkipuuhiini… …ja langalle ei oikein voi antaa rumpukuivausta, joka tuntui olevan viimeinen silaus viimeistelyssä.
Puikoille päätyi Rowanin Martha. Päätin aloittaa varovaisesti hihoista, ajatuksena käsitellä heti toinen, niin että saan paremman kuvan neuleen käyttäytymisestä. Ja jos näyttää menevän syteen, niin tuossa vaiheessa on vielä helppo muuttaa suunnitelmia.
Lyhyet hihat neuloontuivat ihmeen nopeasti. Osaltaan vaikuttaa varmasti myös lanka. Öljykäsitellyn langan neulominen on miellyttävää, nopeaa ja lanka ei lohkea yrittämälläkään. Ensimmäinen hiha joutui käsittelyyn saman tien.

Kuvassa alinna käsittelemätön hiha, sen päällä käsitelty ja päällä käsittelemätön etukappaleen alku. Mikä ero!
Kokoeroa on runsaammin vain pystysuunnassa. Nelosen puikoilla neuloen käsitellyn kappaleen tiheys leveyssuunnassa on pestynä 22 s, pesemättömänä 21 s - ohjeessa 23 s. Pystysuunnassa neulos kutistuu n. 10%, pitää tietysti huomioida kappaleita mittaillessa.
Vielä loppuun kuva ostoksista. Harmaa on siis 100% dk kashmiria. Vaalea kashmir-silkkiä, sama vahvuus.

Ensikokemukseni Colourmartista on erittäin positiivinen. Toimitus oli nopea, langat hyvin pakattu, lankojen laatu tuntuu olevan hyvä ja reilut lankanäytteet - näytepakkaus kannattaa tilata - antavat hyvän kuvan valikoimasta. Pieniltä vyyhdeiltä saa neulottua vaikka mallitilkut. Toki tuolta tilatessa pitää muistaa paikan luonne, eli kaikki tarvittava lanka on syytä tilata kerralla, takeita saman värin saamiseen myöhemmin ei ole. Paikan palveluita kannattaa myös käyttää hyväksi, Colourmart kertaa maksutta ohuimpia lankoja paksummiksi, muitakin maksua vastaan ja maksusta myös käsittelee (pesee ja vyyhteää) langat valmiiksi. Tosin ensikokemuksen perusteella öljytyn langan neulomista kannattaa kokeilla!