Archive for lankaostokset
September 15, 2008 klo 19.05 · Aiheena on Twinkle, keskeneräiset, lankaostokset
Ainoa juttu, josta talvikaudessa tykkään on VILLA ja muut lämpimät kuidut. Muuten voisi minun puolestani jäädä koko vuodenaika pitämättä. Tätä talvea varten olen ehtinyt jo varustautumaan suhteellisen hyvin… …vaikka blogia on tullut laiminlyötyä on alkusyksy ollut varsin aktiivista neulomisaikaa.
Pitkästä aikaa virkkailen jotain. Tähän työhän ei liity mitään luovuutta, kopioin idean värivalintoineen kaikkineen Windloopilta. En olisi varmaan ikimaailmassa koskenutkaan kyseiseen Kureyonin sävyyn - kerällä pastellisävyt, joita harmaa ja haalea tiilenpunainen rikkovat, näyttävät lähinnä omituisilta. Mutta Kureyonin väriliukuman pituus toimii mallin kanssa yhteen aivan täydellisesti. Kureyoniin lankana kiinnyn yhä enemmän. Olen jo valmiiksi yksisäikeisten ystävä ja Kureyonin hieman oikutteleva luonne, nerokkaat värjäykset ja pesussa reippaasti pehmenevä tuntu ovat hellyttäneet minut täysin. Pitää vaan opetella suunnittelemaan vaihtuville väreille…
Jatkuu tästä »
August 18, 2008 klo 17.08 · Aiheena on lankaostokset
Kattokaas, mitä Garnstudio on pukannut Twinklefanien iloksi: tuplasti Eskimoa paksumpaa yksisäikeistä villaa, DROPS POLARIS kan brukes i alle våre oppskrifter som er skrevet til dobbelt Eskimo!!!
Jees, kyllä kannatti lopettaa lankadieetti!
August 18, 2008 klo 15.38 · Aiheena on keskeneräiset, lankaostokset, pukeutuminen
Menee vähän äärimmäisyydestä toiseen tämä lankojen paksuudella leikittely. Twinklen paksulankaneuleet ovat tietysti mielessä koko ajan, mutta innostuin tuosta ohkaisesta kashmirtopista niin paljon, että päätin sitten uhrata lisää pitsilankaa ihan aikuisten vaatteisiin.
Aluksi mielessä oli Laura Zukaiten Essential Tank Top (Ravelry-linkki) Lace Style -kirjasta, mutta tartuin sitten itseäni niskasta kiinni ja päätin tehdä omasta päästä kumminkin…
Jatkuu tästä »
March 20, 2008 klo 16.57 · Aiheena on Project Spectrum, diibadaaba, lankaostokset
En tajua, miksi en muistanut aloittaneeni viime kesänä hellehametta itselleni vieraissa väreissä. Väreissä, jotka sopivat täsmälleen Project Spectumin tämän vuoden ekaan jaksoon:

Hametta oli muutama raita valmiina, loppu valmistuikin yhdeltä istumalta, vielä pitäisi jostain kopsaista palanen puuvillavoileeta vuoriksi.
Muistan kyllä nyt oikein hyvin, mistä idea on lähtöisin. Selailin (jälleen kerran) Style.com:ia ja törmäsin tähän:
Jatkuu tästä »
February 24, 2008 klo 15.34 · Aiheena on lankaostokset
Menin sitten ostamaan muutaman kerän ehkä kauneinta lankaa ikinä. Noron Kochoran: värinä viileää minttua, petroolia, tummaa viiniä, leimuavaa fuksiaa, valkoista, persikkaa, myyränruskeaa, oliivia, patinankeltaista - ihanaan valkoiseen angorahuntuun kietoutuneena. Värit tuovat mieleen jotenkin kiertävän huvipuiston kirkkaat, mutta säässä kärsineet kyltit ja huvivempeleet.

Vaikka suorastaan rakastan tätä ihmeellistä materiaalia, epäilen silti, josko siitä saa mitään järkevää päällepuettavaa. Suunnittelen muhkeaa shaalia, mielessä on joku mehevä tekstuurineulos (no ei ainakaan enää ainaoikeaa tälle talvelle…). Villapaitaakin ajattelin, pyöröillä neulomista, värialueiden huolellista sovittelua - mutta ei ehkä kuitenkaan juuri tästä värisävystä.
Ja Selma. Melkein valmis! Vain noin miljoona langanpäätä pujoteltavana…
January 21, 2008 klo 16.12 · Aiheena on Selma, lankaostokset, lankavarasto
No niin, toisella yrityksellä sain siistin resorireunuksen aikaan Selman helmaksi. Säätöä vähän tarvittiin, kun resorin ei ole tarkoitus kiristää, mutta ei toisaalta näyttää röyhelöltäkään. Ikävä tosiasia on se, että todennäköisesti lanka ei riitä :(. Pitänee tehdä hihat kokonaisuudessaan toisesta värjäyserästä, niin eroa ei huomaa. En oikein usko, että satun tilaamalla saamaan täsmälleen samaa.

Sadan sentin puikko-ostoksilla naksahti jotain päässä ja ostin kaksi kerää Noron Silk Garden Liteä. Minulla on Noroon tosi kaksijakoinen suhde. Tykkään lankojen rustiikkisesta tunnusta ja lankojen ulkonäöstä tosi paljon. Mutta värimaailma tökkii, toisissa sävyissä enemmän ja toisissa vähemmän. Tämä nimenomainen sävy tuo kuitenkin mieleeni kevään ja juuri tähän aikaan vuodesta olen tuossa suhteessa todella herkässä tilassa…

Ai niinku miks tuo mieleen kevään? No siks…

Sukkia ihmeempää en tästä kuitenkaan tule tekemään. Aloitan varpaasta uudella tyylillä, neulon perussukkaa ja testaan parempaa kantapäätä.
****
Olen saanut ihania tunnustuksia Päiviltä, Kaisakaisalta, Markalta, Kirsiltä ja Tekeleen ja Tuunauksen MN:ltä. Tuhannet kiitokset! Jotenkin aina tällaiset tuntuvat sattuvan sellaiseen saumaan kun muuten ei elämä mene aivan parhain päin - ja siksi nämä terveiset tuntuvat nytkin erityisen lämmittäviltä. Voisin jaella näitä nyt kymmenen kappaletta eteenpäin, mutta valinta on aina vaan vaikeampaa ja vaikeampaa, kun uusia blogeja tipahtelee Readerin lukulistalle kiihtyvää tahtia… …kahtotaan…
December 30, 2007 klo 16.34 · Aiheena on Cable Rib Socks, blogikissat, diibadaaba, lankaostokset, lankavarasto
Hauskaa, miten perspektiivi aina väillä tekee valokuvaajalle temppujaan. Oikeasti kissa on pieni ja mies yli 180 senttinen…

Kuvassa siis joululahjaksi valmistuneet sukat, mallina Cable Rib Socks Favorite Socks: 25 Timeless Designs from Interweave
-kirjasta.
Välihuomautus: testaan näissä kirjalinkeissä Amazonin Affiliate-ohjelmaa. Ei minulla ole mitään erityisiä aikomuksia rikastua tämän blogin kautta - toiveena on lähinnä ylläpitokulujen kattaminen, kun on tullut pystytettyä tämä ihan omana asennuksena maksulliseen hosting-palveluun. Jos osoittautuvat ikäviksi, niin otan pois.
Muokkasin mallia miehen jalkaan sopivaksi. Lanka on paksumpi ja pituussuunnassa kierrosmäärät poikkeavat ohjeesta, muokkasin tuttuun tapaan neuloessa. Ohjeen mukaan palmikko olisi teräosassa ikävästi siirtynyt yhden pykälän verran keskelle päin. Näissä sukissa en toteuttanut palmikkoa noin, vaan se jatkuu samassa linjassa, jalkateräkavennusten kohdalla on palmikon toisessa reunassa epäjatkuvuuskohta. Jos toteutan mallin uudelleen, teen palmikot luultavasti alusta lähtien puoli pykälää toisen sukanpuolikkaan puolelle.

Sukat on tarkoitettu lähinnä sisäkäyttöön, meillä on kotona osittain laattalattia ja se on etenkin talvella kylmän kalsea paljasta jalkaa vasten. Sukan ei tarvitse siksi olla kovin ohut, eikä ihan tiukkaan istuva. Varpaisiin saakka ulottuva joustinneule huolehtii kuitenkin siitä, että sukka on mukavasti paikoillaan. Lanka on aivan ihanaa rasvaista suomenlampaan villaa. Priimassa sitä oli korikaupalla saatavilla, kauniisti värjättynä ja luonnonsävyissä. Kuulemma kestovaippaihmiset tekevät tästä vaippahousuja… …melko karheaahan tämä on, mutta luontaisen lanoliinin takia kai melko ihoystävällistä.
*****
Tänä jouluna lahjoimme miehen kanssa toisiamme ostosmatkalla Lontooseen. Alennusmyynnit alkavat siellä jo tapaninpäivänä - tosin esim. Selfridgesin tavaratalossa oli sellainen ruuhka, että portsarit säännöstelivät sisäänpääsyä ja jätimmekin tavaratalokäynnin suosiolla seuraavaan päivään. Vaikka Lontoota kai pidetäänkin melko kalliina ostospaikkana, alennusmyyntien aikaan sieltä tekee kyllä paljon hyvä löytöjä, laadukasta vaatetta ja kenkää on saatavilla lähes poikkeuksetta vähintään 50% alennuksella. Lisäksi Englannissa on myös useita halpoja ja keskihintaisia vaateketjuja, joita ei vielä Suomesta löydy.
Lanka-alennusmyyntejä en ole aikaisemmin metsästänytkään ja tälläkin kerralla vierailuajankohta vähän haittasi. Olisin halunnut käydä joissain pikkuliikkeissä, mutta ainakin Loop oli välipäivät kiinni kokonaan. Tavarataloista John Lewisin lankaosasto oli todella runsas ja alennuslankaa paljon, lankamerkeistä oli edustettuna ainakin Rowan, Louisa Harding, Debbie Bliss, Yager, Noro ja Patons. Libertyllä valikoima oli pienempi, mutta ainakin tilkkutöitä harrastavalle käsityöosasto on taivas, saatavilla on paljon kauniita pienikuvioisia puuvillakankaita. Ja Liberty on kyllä muutenkin vierailemisen arvoinen - jos nyt tavarataloa voi kuvailla kodikkaaksi, niin Libertystä kyllä voi niin sanoa.
Mukaan tarttui melko säkki Rowanin Alpaca Softia, joka on puoliksi alpakkaa, puoliksi puuvillaa. Lanka tuntuu nimensä mukaisesti pehmeältä, puuvilla antaa painoa. Ja toisin, kuin moni muu alpakkalanka, tämä näyttää pitävän tiukasti karvoistaan kiinni.

Ostin myös muutaman kerän Rowanin Wool Cottonia. Kaunis väri tuo mieleen metallipatinan.

Mitään vaateostoksia en kyllä esittele, mutta uudet kengät pääsivät kuvaan! Topshopissa on aina kivoja balleriinatossuja kohtuulliseen hintaan. Ja alennusmyynnistä tarttui myös ihanat luunvalkoiset kiilakorkokengät, kiiltonahkaa - siis oikeasti nahkaa eikä muovia…

October 12, 2007 klo 17.41 · Aiheena on Socktoberfest 2007, keskeneräiset, lankaostokset
(Joku saattaa kyllästyä näihin lähiaikoina, mutta saattaapa muutakin olla tulollaan, kuin sukkaa)
Juuri tällaisena haluan omat käsinneulotut sukkani.

Ihana ja ohut lanka (SNY Regia Silkiä tässä viedään), neutraali väri, napakka istuvuus ja kiva malli. Pohjaan en tehnyt pitsiä, sillä nämä eivät ole menossa kesäkäyttöön. Päätynevät jalkaan saman tien, kun saan valmiiksi.
Ja sitten taas lankashoppaajan tunnustuksia. Socktoberfestin kunniaksi *köh*…
…pieni paketti odotti postissa, paketin sisällä oli karamellinvärinen silkkipaperikääryle…

…kääryleen sisällä tällaista…

…ja tällaista.

Jep, ne ovat ihka ensimäiset Koiguni! Olenko pikkuisen onnellinen…
Lankashoppaajan puolustukseksi on sanottava, että kovin paljon muuta ei tässä kuussa sitten ole shopattukaan. Hullut päivätkin tuli vallan ohitettua.
September 8, 2007 klo 15.37 · Aiheena on lankaostokset, suunnitelmat
Olen jo aikaisemmin ostanut Menitasta Tangled Yoke Cardiganiin sopivat kermaan vivahtavat helmiäisnapit. Tosin ostin niitä aikanaan seitsemän ja TYC nielee yhdeksän nappia. Oli siis aivan pakko käväistä Menitassa :-D.
Lankavalikoima oli syyskauden mukainen - ihana! Vaikka ostelenkin suuren osan langoista netistä, ei lankojen hypistelyä oikein voita mikään. Tällä käyntikerralla taisi löytyä uusi suosikkilanka. Tai no, palataan asiaan kun lankaa on neulottu ja valmista neuletta käytetty, mutta ainakin lankamuodossa Garnstudion Silke-Tweed on puhdasta hienoutta:

Värikartta on Garnstudion normaaliin tapaan laaja ja erittäin kaunis. Garnstudion sivuilla ei tosin kannata värejä ihastella, sillä näytteet on kuvattu jotenkin niin, että langan yksityiskohdat häviävät tyystin. Sen sijaan tuosta kuvasta näkee ainakin suurennettuna *klik, klik* hyvin langan kauniin struktuurin.
Ajatuksissa on tehdä Silke Tweedistä Rowanin Fyne, langan tiheys on hyvin lähellä Felted Tweedin tiheyttä. Mutta ostin sitten yhden värin liian vähän. Eli alkuviikosta lienee pakko käväistä Menitassa uudelleen sieppaamassa kerä vaikka limenvihreää tai leijonankeltaista.

August 21, 2007 klo 18.37 · Aiheena on SNY syksy -07, lankaostokset, lankavarasto, virkkaus
Hip hei! Tänään aamulla kopsahti postiluukusta kaksi ison kirjeen korttia. Vaikka noita lankalähetyksiä toki tähän talouteen tupsahteleekin taajaan *punastuu*, niin jotenkin arvasin, että tällä kertaa on salainen neuleystävä asialla!

Kauniista marikuosisesta paketista paljastui mitä mieluisin lahja: kaksi kerää helmenharmaata Regia Silkiä, kakkosen puikot, rasia minttusuklaata (nam!), kaunis kortti ja Eunnyn baijerilaisten ohje printattuna. Regian silkkivillasekoite on lanka, jota olen jo pitkään halunnut testata, mutta aina kun olen Menitassa seissyt lankakerä kädessä, niin olen sitten kuitenkin taipunut johonkin tutumpaan vaihtoehtoon. Mahtavaa päästä kokeilemaan, sormituntumalla lanka on aivan ihastuttavaa! Iso kiitos salaiselle neuleystävälleni!

Niin, niitä pakettikortteja oli kaksi. Olinkin jo melkein unohtanut, että tilasin Angel Yarnsista valkoista Big Woolia (Enkelissä on muuten aika paljon lankoja alennusmyynnissä).

Jaa että mihinkö! Erika Knightin kirjassa Essential Crochet on todella kaunis virkattu kylpyhuonematto, jonka aion toteuttaa omaan kylpyhuoneeseen valkoisena. Kylpyhuone on väreiltään tumma ja ilmeeltään moderni, virkattu matto tuo toivoakseni tilaan hauskan kontrastin. No, ainakin kissat tulevat rakastamaan pehmeän villamaton päällä nukkumista…

Seuraavat postit »