Kotio Mailaa RSS

Archive for Feather Scarf

Keltaista

Tuo keltainen Eva on kerta kaikkiaan niin suloista lankaa, että en pystynyt pitämään siitä sormiani erossa. Aloitin alkuun omalla mallilla, mutta etukappaleen puolessa välissä totesin, ettei lanka tule riittämään vaikka itkua vääntäisi. Pohdin asiaa aikani, purin ja vaihdoin puikot kuutosista kahdeksikoiksi ja väänsin pienen mallitilkun pitsineuletta… …vieressä avoimena kevään IK. Ja tiheys toimi… …Jälleen purkamista (tätä lankaa en jätä mallitilkkuihin) ja puikoille Tea Rose Halter (neulepoliisi varmaan kohta pidättää minut liiallisesta Wenlan Chian mallien toteuttamisesta).

Ja tässä se pingottuu. Saa kuivua varmaan aamuun saakka, sen verran kostealta tuntuu edelleen. Tästä ei muuten tullut halterneck, kun en tykkää niskaan hirtettävistä naruista erityisesti. Tuli siis spagettiolkaintoppi.

tea_rose_top.jpg

Ja lankaa JÄI kaksi vyyhtiä!!!! No, lopuista hyvälle ystävälle (vilukissa), vähän lyhyempi Feather Scarf.

feather_yellow.jpg

Bambua ja höyheniä

Pienenä välityönä valmistui viikolla Feather Scarf Novitan Bambusta. Langan pastellisävyt eivät oikein puhutelleet ja päädyin kokeilussa valkoiseen.

feather_scarf.jpg

Huivin malli on oikein kiva, virkatut huivin päät ja mallineule sopivat kauniisti yhteen (mitä ei kyllä voi sanoa kaikista virkkausta ja neulepintaa yhdistävistä malleista). Pituus on sopiva. Pehmeä lanka tuntuu mukavalta ihoa vasten ja Bambu laskeutuu letkeän painavana. Lankaa kului vajaat 250 g.

Mutta. Neulepinta ei minusta ole kaunista. Langassa on kaapelikierre, jossa kiiltävämpi kuitu (puuvilla?) erottuu aika selkeästi. Pintaa läheltä katsellen vaikutelma on ikävän verkkomainen. Kuin vaippaharsosta väkerretty. Kaapelikierre myös pakottaa lankaa omaan muotoonsa. Tällaisessa paksuneuleessa (nelinkertainen lanka) se ei haittaa, mutta voin vaan kuvitella, että yksinkertaisena pikkupuikoilla värkäten pintaa ei saa tasaiseksi helpolla.

closeup_bambu.jpg

Aion nyt kuitenkin käyttää tätä huivia, niin näkee vähän bambukuidun kulutuskestävyyttä. Miellyttävän oloinen materiaali kumminkin.

Baijerilaiset sukat etenevät hitaasti. Voi olla, että pääsen tänä viikonloppuna ensimmäiseen kantapäähän käsiksi.