Baijerilaiset
Olen sanaton.
Tästäkin tulee varsinainen kuvapostaus, sillä aurinkoinen päivä houkutteli tekemään kuvakatsauksen keskeneräisiin töihin.
Harmaat baijerilaiset ovat siis saamassa kaveriksi petroolinväriset baijerilaiset. Puikot ovat puolta numeroa suuremmat ja myös sukkien koko kaikkiaan tulee olemaan isompi. Nämä ovat lahjasukat, tavoiteaikatauluna on valmistuminen jouluksi. En vaan voinut vastustaa kiusausta kokeilla, miltä se baijerilainen näyttää tässä ihanassa petroolinsävyssä. Sukkarintamalla on tulossa lisäksi vielä ne valkoiset yösukat…
Alpakkavillatakki etenee. Tylsin vaihe, eli vartalo-osan sileä neule on muutamaa senttiä vaille valmis. Tykkään ihan hirmuisesti tuosta alpakan neulepinnasta ja neuleen ihotuntumasta. Alpakkaneuleista ei tule edes kalliita, kun lanka on niin käsittämättömän riittoisaa.
Toisen Twiggyn aloittelin jo ajat sitten, mutta tämä on nyt edennyt vähän hitaasti. Voisin vähän ryhdistäytyä, sillä puuvillaisena Twiggy on todennäköisesti kesän hittivaate. Ja kyllä kai tuota vanhaa roosaa voi pinkkinä pitää, eli Project Spectrum -työnäkin tätä voisi edistää.
Supersockesta testasin tiheyttä, tuloksena supersöpö mallitilkku. Minulla on parikin sukkaideaa, jotka päätyvät puikoille varmasti ihan lähitulevaisuudessa.
Tämä siis valmistui eilen:
Ja tuolta se näyttää kun liki tunkee:
Hmm, mitäs petroolinväristä kuvaan on oikein eksynyt?
Baijerilainen on edennyt siihen vaiheeseen, että on aika aloittaa kantapää. Sukkaosastolla tapahtuu muutakin. Tämä on melko ennenkuulumatonta, sillä sukat eivät kuulu suosikkiprojekteihini. Lähinnä siksi, että käytän sukkia melko vähän.
Taustalla oleva valkoinen sukanvarren alku on Jennie Atkinsonin Romantic Style -kirjasta, tulossa on siis ihanan pehmoiset yösukat. Lankana on Sublimen Baby Cashmere Merino Silk DK, vähän ohjetta paksumpaa. Haluan yösukkiini löysät varret, pitää sitten kantapään yhteydessä tarkistella, että jalkaterästä tulee sopiva.
Eilen edistin vähän miehen Space Invaderia - tosin pelkään pahoin, että neuletta on purettava hihanpyöriöön saakka, kainalon alle tarvitaan ehkä enemmän pääteltyjä silmuikoita ja vastaavasti raglanosuus lyhyemmäksi. Olen tässä vielä vähän kahden vaiheilla.
Ja sitten aloitin pari uutta työtä. Baijerilaiset pääsivät puikoille. Silmukoiden luonnin jälkeen ensimmäisellä kierroksella olin jo valmis luovuttamaan - 76 silmukkaa per sukka, ennen lisäyksiä. Onneksi työ sentään kävi sujuvammaksi seuraavilla kierroksilla. Resoria en malttanut tehdä kuin kymmenen kerrosta, sillä kuvioiden kimppuun oli päästävä! Sukan neulominen on aika maukasta puuhaa, jokaisella kierroksella tapahtuu.
Pieni harmituksen aihekin näistä sukista nousi. Olen neulonut useita kymmeniä villapaitoja ja monen monta pienempää neulomusta. Miksi vasta tässä ohjeessa törmään neuvoon, jolla 1o 1n -resori saadaan siistin näköiseksi? Oikea silmukka neulotaan takareunasta. Voiko yksinkertaisempaa asiaa olla? Montako metriä olen neulonut rumannäköistä resoria sen takia, etten ole tätäkään tiennyt? Melkein yhtä paha juttu kuin se, että joku aikanaan väitti finnien olevan teini-iän ongelma…
No joo, puikoille päätyi myös Karate Sweater. Teen varmaankin tästä vähän pidemmän kuin ohjeessa. Rowanin Big Wool toimii mallissa loistavasti.
Oli vielä pakko ottaa yhteiskuva näistä kahdesta projektista, ovat niin liikuttavan erilaisia, vaikka harmaita molemmat ovatkin!
***
Sain mieheltä syntymäpäivälahjaksi ”kenkälahjakortin”, joka muuttuu French Solen verkkokaupassa näiksi ihanuuksiksi:
