Kotio Mailaa RSS

Yhden yön juttu

En sitten eilen pystynytkään pitämään näppejäni irti tästä vihreästä Eskimosta. Valokuvailin sitä päivällä, aloin hiplailla iltapäivällä ja illalla sitten kävin kunnolla kimppuun…

eskimo_vihrea.jpg

Tuosta isommasta kuvasta (klik, klik!) ehkä vähän näkyykin, kuinka ihanaa tuo lanka on. Yksivärisetkään värit eivät ole samaan väriin värjättyjä, vaan langassa kulkee vähintään kahta väriä kuitua, tasaiseksi kammattuna kumminkin - vaikutelma on etäältä yksivärinen, mutta hauskan ”huurteinen”.

Halusin testata, taipuisiko lanka Twinklen paksumpiin neuleisiin ja taipuuhan se. Nurjasta puolesta ei tule niin kaunis, kuin hieman paksummalla langalla, mutta oikea puoli on täysin salonkikelpoinen. Neule on ihanan kevyttä, erittäin joustavaa ja tosi lämmintä. Tekaisin viidestä kerästä Balthazar Vestin. Itse asiassa lankaa meni vain hieman yli neljä kerää M-kokoon, pienimmästä koosta selviää varmaankin neljällä kerällä.

Eilen sain varsinaisen liiviosan viittä vaille valmiiksi, aamu alkoi viimeistelytöiden kanssa. Ihanan vähän ommeltavaa oli tässä työssä, noin viisisenttiset olkasaumat, kauluksen alakulma ja minikokoiset hihat suurin piirtein 4 sentin matkalta kainalon alta. <3

Kuvaaminen olikin sitten vähän kinkkisempi juttu. Apulainen aktivoitui heti, kun levitin neuletta tasoon kuvattavaksi. Siirsin sen päättäväisesti pois neuleen päältä, mutta kuvaan oli tietenkin päästävä.

bea_balthazar.jpg

Apuri sai tällä kertaa häädön - ja onnistuin herättämään apurin nro 2 huomion.

iphi_balthazar.jpg

Molempien mielestä liivi on kuin luotu makuualustaksi. Hätistelyn, heilumisen ja muutaman otoksen jälkeen sain sentään liivistä kuvan, jossa ei ole mukana häntiä, viiksiä, tassuja tms.

balthazar_taso.jpg

Ja pitihän se kuvata vielä päälläkin. Pahoittelen, en jaksanut a) silittää alla olevaa paitapuseroa b) pyytää apuria kuvaukseen; kuva on mitä on, eikä ehkä anna ihan parasta kuvaa liivin mallista päällä. Liivi näyttää kuvakulmasta ja linssin aiheuttamasta vääristymisestä johtuen tosi lyhyeltä, mutta ulottuu itse asiassa mukavasti vyötäron kapeimman kohdan alapuolelle reilut 10 senttiä.

balthazar2.jpg


Gravatar

Sini sanoo,

April 1, 2007 @ 16.27

Ootpas sä nopee neuloja! Tätä liiviä olen jo muutamassa blogissa ihaillut. Kaunis malli ja väri on aivan upea :)

Gravatar

Jatta sanoo,

April 1, 2007 @ 16.53

Kaunis väri, todella! Ja liivikin siis :) Nopee oot.

Kiitti henkarilinkeistä. Just tommosia oon kattellu itsekkin, hinnat on vaan ihan naurettavia. Itsepalvelukirppiksiltä saattais tärpätä, luulen ma. Pitää mennä tiistaina metsästämään..

Gravatar

Maaru sanoo,

April 1, 2007 @ 17.00

Oi mikä sulokas Sininen Unelma täältä kurkkiikaan! Onko hän venäjänsininen? Somia ovat toki Vihreä ja Täplikäs Unelmakin, ja Eskimo on tosiaan ihanaa neuloa, olen itse kutonut siitä pipan.

Gravatar

outi sanoo,

April 1, 2007 @ 17.03

Ihanaa vihreää, liivin malli näyttää myös ihanalta. Ja miten nopeeta, hui. Pitäisköhän munkin haudata nelosen puikot hetkeksi.. :-)

Gravatar

Lankakomero sanoo,

April 1, 2007 @ 17.19

Ihanan vihreät silmät noilla apulaisilla. Kauniita.

Gravatar

joko sanoo,

April 1, 2007 @ 19.57

kaunis liivi ja aivan ihanan herkullinen väri! ilmiselvästi tuota lankaa on joskus kokeiltava..

Gravatar

Kamicha sanoo,

April 1, 2007 @ 20.40

Kiitos kaikille mukavista kommenteista! Maaru: harmaa kissa on kuin onkin venäjänsininen, täplikäs on bengali. Oikeasti se ei ole tuommoinen Totoron mallinen vaan pikemminkin siro ja simpsakka! Mutta kuvakulma (ja upottava liivi) hämäävät.

Jatta: olisin jo tilannut lastin niitä viimeisiä henkareita - jos eivät olisi kotoisin Australiasta :(. Nuo myymälätarviketukkurit myyvät isojakin määriä kohtuuhintaan. Täytyy käydä tsekkaamassa Lohikarin myymälä, jos niillä olisi parempaakin tarjolla, kun mitä nettisaitti näyttää.

Vanhoja rautaisia ei kyllä uskalla käyttää pidempiaikaiseen säilytykseen, niistä irtoaa helposti väriä vaatteisiin. Yksittäisenä koristeena varmaan toimii - ja voisihan sitä henkaria maalailla Miranolilla johonkin hauskaan väriin…

Gravatar

Jaana sanoo,

April 1, 2007 @ 21.09

Todella kaunis työ! ihana väri! ja mikä nopeus…

Gravatar

Tui sanoo,

April 1, 2007 @ 21.29

Ihana neule ja mikä ihana vihreä väri!

Gravatar

villamokka sanoo,

April 1, 2007 @ 22.28

Anna vaan apulaisten tulla kuviin. Toi sininenkin katsoo niiiiiin vetoavasti…

Gravatar

Raglana sanoo,

April 1, 2007 @ 22.54

Nytkö jo uusi!? Maukas liivi! Tämä malli tulee oikeuksiinsa vasta värin kanssa. Eskimosta: langassa saakin olla vähän ‘maustetta’, struktuuria tai värissä vaihtelua, kunhan ei mene liian riemunkirjavaksi. Nämä paksun langan neuleet vievät ihan mukanaan, imua lisää kun työ etenee nopeasti.

Cucumberpatchissa on muuten muutamaa väriä Rowanin Biggy Printiä ja Big Wool Tuftia edullisesti. Biggy Printin värejä on muuallakin alehinnalla.

Tiedätkö nuo Rowanin Big-langat ja mallit? Big Wool on merinoa, ja aiheuttaa riippuvuutta - ainakin itselleni, olen heikkona muutenkin paksuihin (villa)lankoihin. Esim. http://theknittinggarden.com/ro-magbiggerpicture.htm

P.S. Hänen Kissaisuudellaan on luonnollisesti oikeus päästä kuvaan ;-)

Gravatar

Kamicha sanoo,

April 1, 2007 @ 23.13

Raglana: olen tosi arka ostamaan lankoja, jota en pääse hiplaamaan (tosin Posh Yarnin lankojen kanssa olen harkinnut tekeväni pienen poikkeuksen). Menitahan myy ainakin joitakin Rowanin lankoja, mutta Big Woolia en muista nähneeni - tai sitten olen vaan puusilmä.

Rowanin malleista pisti heti silmään miehen neuletakki, jossa oli raidat ylhäällä, tosi kiva! Taidan ripata sen tuosta miehelle. Kaulusta pitää vähän säätää, mutta perusidea on mainio… …kiitos! Mies on mitoituksen kanssa tarkka, eli malli on laskettava sitten valitusta langasta ihan itse.

Gravatar

Jatta sanoo,

April 2, 2007 @ 17.41

Taas pölisen täällä.. Mut siis löysin niitä henkareita! Kirpparilta sai ottaa ilmaiseksi niin paljon kun jaksoi selvitellä. Siinä olikin hommaa, kun nosti yhtä henkaria niin nousi koko laatikollinen.. Kuusi otin, ajattelin maalata ne akryylimaalilla varmuudeksi. Kiitti inspiraatiosta!

Gravatar

Kamicha sanoo,

April 2, 2007 @ 18.23

Kissa vieköön! Missäs kirpparilla kävit penkomassa? Nimim. Rautalankahenkaripakkomielle.

Gravatar

Jatta sanoo,

April 2, 2007 @ 18.47

Tampereen Kaukajärven Jumbo. Jei :)

Gravatar

Saana sanoo,

April 3, 2007 @ 10.25

Ihanan vihreä liivi! Ja voi miten suloisia apureita sinulla on - kyllä noiden kanssa kelpaa neulomuksia tehdä ja kuvata. Kiitos erinomaisista kuvista ja apurienkin päästämisestä kuviin :P

Gravatar

Reunasilmukka » Twinkle Soft Chunky substitution lab sanoo,

October 16, 2007 @ 19.01

[…] used also Garnstudio Eskimo as substitute when knitting Balthazar vest (post is in Finnish only, but contains images). It is considerably lighter but structurally similar […]

Gravatar

teija sanoo,

May 22, 2008 @ 18.10

ompas kiva, sopii sulle :) blogisi vaikuttaa sangen kivalta :) googlettelin tässä tietoa keskiajasta ja tänne eksyin :DD

Gravatar

teija sanoo,

May 22, 2008 @ 18.15

kysympä vielä, että kuinka isot puikot sinulla oli käytettävissäsi. Ainaki 10 numerot, ehkä isommakkin? Isoilla puikoilla onnistuu aina nopeasti neulomaan :)

Gravatar

Kamicha sanoo,

May 27, 2008 @ 13.18

Taisi olla 12 mm tätä neuloessa!

RSS kommentteihin · TrackBack URI

Kommentoi