Kotio Mailaa RSS

Väliaikatietoja

Laukusta tuli itse asiassa oikein kiva. Tosin se on luonteeltaan melko talvinen. Koska kevät on täällä Helsingissä jo pitkällä, luulen, että laukku päätyy pölypussiin odottamaan syksyä. No, tarkalleen ottaen 100% valmis laukku ei vielä ole. Vuori puuttuu. Voi olla, että ompelen viikonloppuna - vähintäänkin valokuvailen laukun.

Aloitin puuvillalangasta toppia, jonka alaosa on kutakuinkin Twinklen Seaside Sweaterin mukainen. Näyttää toistaiseksi melko jännittävältä. Oikeaa neuletiheyttä sai hakea ja puuvillalangan vääntäminen jättipuikoilla käy työstä.

Löysin Eskimoa kotoa vielä hassut viisi kerää, ovelaa sammakonvihreää. Siitä voisi kokeilla Twinklen liiviä. Testasin jo Eskimosta mallitilkkua isommilla puikoilla ja tiheys sopii. Eskimo löyhäkierteisenä myös ”täyttää” neulepinnan hyvin isommillakin puikoilla neuloen ja neuleesta tulee aivan superpehmeää.

Kuinkakohan monta Twinklen neuletta jaksan neuloa :D.


Gravatar

Jatta sanoo,

March 29, 2007 @ 0.33

Mun BoogaBagini odottelee myös kärsivällisesti vuorittajaa, ei näin keväisillä keleillä oikein tuo hahtuvalaukku tunnu kiinnostavan..

Twinklestä minä tekisin oitis Rockefeller Sweaterin. Ja monta muuta. Joten anna palaa vaan!

Gravatar

Villapallo sanoo,

March 29, 2007 @ 6.05

Oi, näytä meille laukku silti jo!

Gravatar

Kamicha sanoo,

March 30, 2007 @ 18.53

Huomenna tulee kuvia, laukusta ja ehkäpä vähän muustakin =). Tällä viikolla on mennyt töissä sen verran pitkään, ettei luonnonvalosta enää riitä kuvaukseen, neulomiseen riittää onneksi vähempikin.

RSS kommentteihin · TrackBack URI

Kommentoi