Kotio Mailaa RSS

Neulojan identiteettikriisi

Ohoi… …päätin rikkoa pitkän blogihiljaisuuden. Koko kevätkausi on ollut muutenkin tavattoman tapaukseton tässä blogissa, mutta siihen on kyllä selvä syykin olemassa.

Ajauduin opinnoissa animaation ja erilaisten reaaliaikaisten animaatio/videoteosten pariin. Noiden tekeminen on työlästä ja neulominen samaan aikaan ei todellakaan onnistu. Neulomiseen käyttämäni aika on vähentynyt ehkä kolmannekseen aikaisemmasta.

Neulerintaman tapahtumaköyhyys on antanut minulle myös aikaa pohtia omia neulomuksiani… …ja huomaan, että neulepersoonallisuuteni on kaikkea muuta kuin ehyt. Kun kaivelen vaatekaappiani, huomaan että valtaosa omista neuleistani lojuu kaapissa käyttämättömänä. Nautin kyllä neulomisesta prosessina - mutta toisaalta haluaisin ehdottomasti toteuttaa vaatteita, joita oikeasti haluan itse käyttää. Tässä on kyllä todellakin skarppaamisen ja itsetutkiskelun paikka.

Pukeutumiseni on muuttunut aika lailla, elämänmuutos on johtanut siihen, että muodollinen pukeutuminen on enää harvoin tarpeen. Olen aina ollut vaatefriikki ja komeroon on kasautunut läjä kauniita materiaaleja, ihania värejä, erilaisia asusteita. Olen löytöretkeillyt omaan vaatekaappiin innolla - ja lievää surua tuntien kun osa omista neuleista ei koskaan päädy päälle.

Mitä sitten oikeasti käytän? Wenlan Chian neuleista osa on kovassa käytössä, etenkin Karate Sweaterin kaivan esiin tuon tuosta. Se oli päällä tänäänkin juhannuskauppareissulla, Suomen kesä kun on mitä on…

juhannus

Palmikkoviittaa tulee käytettyä. Oikeastaan vasta keväällä keksin jujuja, joilla sen saa toimimaan. Viitta on niin massiivinen, että se suorastaan huutaa alaosaan pariksi jotain kevyttä ja ihoa myötäilevää. Muuten kokonaisuudesta tulee todella raskas. Trikoot tai niukat farkut ja tunika tai lyhyt hame ovat viitan parhaita kavereita. Haluan täydentää viittaa neulomalla vähän erisävyiset harmaat irtohihat yhdisteltäväksi viitan kanssa.

Iso ainaoikein huivi on ollut todella suosittu. Massiivinen on tämäkin, mutta niin saa ollakin. Olen ottanut huivista jotenkin tosi huonoja kuvia, oikeasti tällä saa talviasuun mukavaa särmää. Muitakin huiveja tulee käytettyä, ainakin satunnaisesti

Ohut kashmirtoppi on ajoittain käytössä, se on melko kiitollinen kerrostettava. Samoin Wenlan Chian topit. Jättikauluri oli talvella kovassa käytössä. Sukkia en käytä usein, mutta silloin kun käytän niin yleensä käytössä on itse neulottu villasukka. Butterfly-mekkoa en millään meinaa raaskia ottaa pukupussista, mutta periaattessa se kyllä sopii hyvin kerrospukeutumisfilosofiaani.

Ja siinäpä se. Pitää miettiä, mitä noille vähäisessä käytössä oleville tekisi. Purkuun tai kierrätettäväksi taitavat mennä, ne ovat kuitenkin vaatekaapissa melkoisia tilarosvoja.


Kommentoi