Kotio Mailaa RSS

Tulossa lähiaikoina

En oikein osaa sanoa, miksi ohjeiden kirjoittaminen on tuntunut niin työläältä. Osasyy voi olla se, että kun päätin toteuttaa myös maksullisia ohjeita, oma rimani ohjeiden laadun suhteen kohosi melkoisesti. Osasyy voi olla yksinkertaisesti harjaantumattomuus tehtävään.

Mutta aivan lähiaikoina luvassa on työn hedelmiä, Ophicleide on ollut testineulottavana - ja lisäksi testineulonnassa on kaksi sukkamallia. Niistä toinen on aikaisemmin esitelty Harlekiini, ja toinen sitten tämä:

japaneseribsocks3

Toinen sukka on vielä puikoilla, testaan ohjeen itsekin. Olen molempiin sukkamalleihin oikein tyytyväinen, ainakin omista lähtökohdista arvioiden. Käytän villasukkia
a) talvisin kotona
b) talvikenkien sisällä lämmikkeenä.
Koska useimmat talvikengistäni ovat melko sirorakenteisia ja istuvia, ei sukka saa olla liian paksu - ja esim. palmikkomallit lisäävät sukkiin massaa ihan liikaa (vaikka tykkään kyllä palmikkosukkien ulkonäöstä, kotikäyttöön täytyy joku pari vielä tekaista). Molemmat mallit on suunniteltu nimenomaan hyvää istuvuutta ja mukavan ohutta tuntumaa ajatellen - uskoisin, että niistä on iloa myös neulojille, jotka käyttävät villasukkia näkyvinä asusteina hauskojen kenkien kanssa.

Ophicleiden ohjeeseen on tulossa kaksi hihavaihtoehtoa, aikaisemmin nähty lyhyt versio ja 3/4 pitkä, kevyesti hihansuusta koottu versio.

bookmarkscarf2

Kirjanmerkkihuivi valmistui - ja tämä on kyllä ihana! Se somistaa hauskasti harmaan ”sarkatakkini”. Tämänpäiväinen sää oikein ivasi kuvausyrityksiäni. Aamulla aurinkokin pilkahteli, mutta kun tokenin sunnuntaiaamun tokkurasta ja pitkään nukkumisesta, päätti valo paeta maailmasta tilapäisesti. Kuvailin kirjanmerkkihuivin ja japanilaissukat sadekuuron aikaan… …kuvista tuli tavallista huonompia.

bookmarkscarf1

Joitain neuleita on kiva tehdä ihan puhtaasta neulomisen ilosta. Kun ystävä ihastui Butterfly Dress:iin, riitti tuo yllykkeeksi uuden aloittamiseen. Ylellinen ja miellyttävästi neuloutuva materiaali (ei puhuta purkamisesta, eihän), pikkuruisten lasihelmien kanssa pelaaminen, vekkuli helmapitsimalli ja ihastuttavat viimeistelyt jäivät mieleen niin mukavana neulomiskokemuksena, että toistan sen mielelläni uudelleen. Sain myös hyvän tilaisuuden kokeilla Garnstudion Kid Silk:iä. Vaikuttaa yhtä ihanalta kuin Rowanin vastaava, erona on lähinnä löyhempään kiedottu kerä - joka itse asiassa pitää langan kukkeampana. Helmapitsin alemmassa osassa kokeilen Rowanin Kid Silk Nightiä, hopeinen väri ja hopeinen tehostelanka ovat kyllä kiva yhdistelmä.

kidsilks

Olen suhtautunut melkoisen vakavasti tuohon Garderobi kierrättäen -haasteeseen. Kotikäyttöön oli hankittava mukava trikoomekko, kun aikaisempi suunnilleen hajosi liitoksistaan. Ja talvitakki oli pakko-ostos, joka olisi oikeastaan pitänyt tehdä jo viime talvena. Olenpa kuitenkin iloinen, että en tehnyt, tuo Acnen ”sarkatakki” on juuri sellainen vaatekappale, jota kaipasinkin. Minimalistinen, muunneltava (hauska irrotettava kaulus), helposti yhdisteltävä ja lämpimämpi kuin edellinen, melko ohut villakangastakkini. Aikaisemmallekin takilleni voin pelastaa lisäkäyttöaikaa ompelemalla siihen uuden vuorin. Jos vain saisin aikaan…

Kirpparikäyntejä en ole kuitenkaan lopettanut kokonaan ja sieltä saakin jotain tarpeellista tarttua, jos on tarttuakseen. Nyt löysin Hakaniemen UFF:ista ihanan puuvillasamettisen Tuomi-tuotteen hameen, joka on lähes iskemättömässä kunnossa - hinta 8 euroa. Lämmin ja hauska vaate! Pituutta ajattelin aluksi muuttaa, näin pitkä A-linjainen hame on melko vaikea - mutta kun kokeilin vaatteen yhdistelemistä ihastuin kuitenkin tähän hauskaan vintage-henkeen, joka suurelta osin syntyy hameen pituudesta. Jos olisin ylävartaloltani sirompi, pukisin hameen ehdottomasti tiukan ohuen villapoolon, leveän vyön ja korkokenkien kanssa. A-linjainen jakku ja pitkät käsineet ovat ehkä paras yhdistelmä omalle vartalotyypilleni kaikista sovitetuista vaihtoehdoista. Tätityyliä, jossa on mukana vähän huumoria ja vähän vanhanajan charmia.

vintageskirt

Kirppareista olen tykännyt aina - mutta loppujen lopuksi ostelen niiltä vaatteita aika vähän. Jostain syystä ostoskontrollini pelaa kirpputoreilla todella hyvin. Johtuneeko siitä, että minulla on kirpputoriostoksiin liittyviä periaatteita, joita on sekä hauska, että helppo noudattaa. Välttelen ns. vintageliikkeitä, joissa hyvällä maulla tehty ”esikarsinta” tuppaa nostamaan vaatteiden hintoja. Suosin ”kansankirppikisiä”, Helsingissä käyn ainakin UFF:eissa, Fida-kirppiksillä, Valtterissa ja kesällä Hietalahdenrannassa. Etsin vaatteita, jotka ovat hyvistä materiaaleista ja hyvässä kunnossa - sekä mielellään sopivan kokoisia. Halvan vaatteen korjausmuutokset jäävät helposti tekemättä.

Iso osa kirpputorivaatteista on melko murheellista tavaraa - ja jotenkin tuntuu, että keskimääräinen laatu huononee vuosi vuodelta. Tällä hetkellä tangot tuntuvat notkuvan 90-luvun viskoosirättejä ja polyester-joustohameita/housuja kaikissa mahdollisissa sateenkaaren väreissä. Mutta onneksi kohdalle sattuu helmiäkin - ja ajoittain jopa oikeassa koossa.

vintagefinds

Tämä hame taitaa kiilata suosikkilöytöjeni joukkoon. Valokuvasin pari muutakin ihanuutta: käärmeennahkaisen pikkulaukun bongasin muutama kesä sitten Hietalahdenrannasta ja värjätyn lyhyen kaniturkin ostin kympillä Valtterin loppukahinoissa (myymättömiä vaatteita saa viimeisen aukiolotunnin aikana usein todella pilkkahintaan). Sivuhuomautus: en todellakaan kannata turkistarhausta, mutta turkisvaatteiden kierrättäminen on mielestäni enemmän kuin suotavaa. Turkis kestää oikein käytettynä useamman sukupolven kulutusta - ja on biohajoava materiaali.


Gravatar

Thamara sanoo,

September 28, 2008 @ 19.11

odotan tuo ohje.. olen ostanut langat pari kuukautta sitten. pääseen neulomaan mun unelma neule…

Gravatar

Markka sanoo,

September 28, 2008 @ 20.46

Sukkaohjetta odotetaan kieli pitkällä.

Gravatar

Pioni (Rav) sanoo,

September 29, 2008 @ 10.34

Odottelen innolla sukkaohjeita. Ihastuin kovasti silloin taannoin sun Harlekiini-sukkiin ja ajattelin, että ohjeen kirjoittamissuunnitelma oli jo unohtunut. Kiitos, kiitos, kiitos jo etukäteen!

Gravatar

Sointu sanoo,

October 2, 2008 @ 21.08

Vitsi tuo kaniturkki näyttää hienolta - upea väri. Olen itsekin yrittänyt metsästää vastaavanlaista.

Gravatar

Kamicha sanoo,

October 4, 2008 @ 22.56

Sointu: kannattaa kierrellä myös UFF:eja. Sieltä löysin toisen kaniturkkini, värjätty hauskan ilveskuvioiseksi - niin hieno, että käytin sitä hääpäivänä!

Kiitokset kivoista kommenteista!

Gravatar

Rhia sanoo,

October 28, 2008 @ 9.19

Kauniit villikset. Olen suunnitellut kauniiden ohuiden villasukkien tekemistä talveksi, mutta ei ole ollut kunnon ohjetta. Ehkä nyt saan aloitettua =) Kun ne mummun tekemät on niitä pässinpökkimiä *hihi*

Gravatar

Johanna sanoo,

February 8, 2009 @ 20.39

Hei!
Nuo sukat on aivan ihanat ja voisin hyvinkin kuvitella tarttuvani puikkoihin moiset tehdäkseni. Alkaa tulla jo 2 oikein -2 nurin ulos korvista, kun olen joulun alla ja jälkeen kutonut yli kymmenen paria ihan perusvillasukkia.

Mutta se varsinainen asia miksi kommentoin: mistä tuon iiiihanan butterfly dressin ohjeen saisi? Näen jo sieluni silmillä sen hennon siskontyttöni päällä rippijuhlissa!

Lämminvarpaisin villasukkaterveisin, JOHANNA

RSS kommentteihin · TrackBack URI

Kommentoi