Kotio Mailaa RSS

Siksakpaita on valmis!

En tykkää siitä - rakastan sitä! Kyllä kannatti purku, itku ja hammasten kiristys - ja loputtoman pitkät tunnit tavattoman tylsää mallineuletta, halkeilevalla langalla.

chevron4

Colourmartin ohut silkki toimii mallissa täydellisesti. Neule laskeutuu kauniisti ja silkin hohde on upea. Jos olisin tehnyt merseroidusta puuvillasta, lopputulos olisi muistuttanut ehkä enemmän peltipaitaa. Jos tämän tekee puuvillasta, kannattaa todellakin neuloa vähän löysää, että saa laskeutuvuutta materiaaliin tarpeeksi. Bambulanka voisi toimia mallissa myös hyvin. Yritin vangita kuviin tuota laskeutuvuutta parhaani mukaan…

chevron5

Mitään ihmeellisiä muutoksia en malliin tehnyt. Vartalokappaleen neuloin tuubina pyöröpuikoilla enkä kahtena kappaleena tasossa, kuten ohjeessa. Mallihan on ihan käsittämättömän yksinkertainen, tuubin yläosaan on kiinnitetty kaksi suorakaiteen muotoista kappaletta, jotka muodostavat hihat ja miehustan yläreunan. Edestä ja takaa näitä on ommelty lyhyeltä matkaa kiinni toisiinsa, ettei kaula-aukko ulotuu ihan napaan saakka. Beige lanka oli vähän ylikierteistä ja neuloontui rumasti siksakmallineuleella. Onneksi silitys tasoitti pinnan todella hyvin. Toiselle puolelle vartalokappaletta jäi ruma kohta, jouduin purkamaan virheen takia muutamaa silmukkaa useita kierroksia ja tiheys on alueella mitä sattuu. No, pesu ehkä tasoittaa - mutta pitikö tuo silti pukea kuvaukseen justiinsa etupuolelle?

chevron3

Värien takia pusero ei ole kaikkein helpoin yhdistettävä omaan vaatevarastooni. Olen kuitenkin tyytyväinen, että väriyhdistelmä toimii valmiissa neuleessa - matkan varrella en ollut asiasta niinkään varma.

Siluetti on melko epätyypillinen - ja pidän siitä todella paljon. Neulemallit ovat yleensä muodoiltaan ja rakenneratkaisuiltaan tavattoman konservatiivisia. Ihanaa että joskus löytyy myös näitä poikkeuksia!

chevron

Malli: Chevron Sweater, Erika Knight: Glamour Knits
Puikot: 3,5 mm bambupyöröt
Lanka: Colourmart DK smooth silk, beige 2, havunvihreä, jadenvihreä, limenvihreä 1 kartio, pikkuisen tummanruskeaa


Gravatar

Hanna sanoo,

May 29, 2008 @ 18.20

Aivan mielettömän kaunis ja sopii sulle ku valettu!!

Gravatar

Villasukka sanoo,

May 29, 2008 @ 18.31

Huokailen täällä ihastuksesta! Kertakaikkisen kaunis ja värit minun mieleeni täydelliset.

Gravatar

Tess sanoo,

May 29, 2008 @ 18.42

Todella upean näköinen!

Gravatar

hiisa sanoo,

May 29, 2008 @ 19.01

Todellakin kaunista työtä.

Gravatar

neja sanoo,

May 29, 2008 @ 19.18

Oo, tätä on kyllä odotettu eikä turhaan. Ihana! Täydellinen!

Gravatar

Vilma sanoo,

May 29, 2008 @ 19.53

Upea, ja tosiaan piristävän erilainen.

Gravatar

Tui sanoo,

May 29, 2008 @ 21.02

Upea!

Gravatar

Jatta sanoo,

May 29, 2008 @ 21.10

Tosi kaunis, ihanan laskeutuvan näköinen!

Gravatar

terhi sanoo,

May 29, 2008 @ 21.35

Tavattoman kaunis neule! Tykkään myös kovasti noista tummista ovista. :-)

Gravatar

soile sanoo,

May 30, 2008 @ 8.16

Se oli ensi mulkaisulla kaunis ja kestää toisenkin kerran katselua. Voin vain kuvitella miten ihanalta silkki tuntuu.

Sinun kautta muuten löysin tuon ihanaisen Colourmartin ja postipoika on jo useampaan kertaan kiikutellut sieltä kartioita, eikä kertaakaan ole tarvinnut pettyä paketin sisältöön.

Gravatar

Totoro sanoo,

May 30, 2008 @ 10.25

Kauniin elegantti neule. Mahtaa myös tuntua mukavalta päällä, silkki on kerrassaan ihana materiaali. Laskeutuminen taitaa olla aika olennaista tämän mallin onnistumisessa - mahtaisiko toimia alpakasta tehtynä, mitä veikkaat?

Gravatar

Kamicha sanoo,

May 30, 2008 @ 10.41

Kiitoksia, kiitoksia! Ihanaa kun siitä tuli hyvä - muuten olisi varmaan ollut harrastus katkolla…

Totoro: luulen, että alpakka olisi ehdoton valinta talvisempaan versioon, kevyttä ja laskeutuvaa. Ajattelitko Dropsin alpakkaa, siinä taitaa olla paksuus aika kohdillaan tätä mallia ajatellen? Ja ne värit…

…voi ei, onkohan kohta toinen puikoilla :-D

Gravatar

Thamara sanoo,

May 30, 2008 @ 12.12

Waw….. ihanaaaaa…. kaunis neule….

Gravatar

Totoro sanoo,

June 2, 2008 @ 12.26

Dropsin alpakasta voisi tosiaan tulla aika herkku - olen leikitellyt tällä samalla ajatuksella ennenkin, itseasiassa heti ekasta kerrasta kun näin tuon kirjan. Näitä puseroita ei vaan ole valmistunut kovin monta, niin suunnitelma on ollut hibernoimassa. Sun versio on ehdottamasti nätein näkemäni, joten puikoille pääsy mahdollisuudet kasvoivat dramaattisesti.

Gravatar

Eila sanoo,

August 10, 2008 @ 16.19

Hei! Olen ajatellut hankkia tuon kirjan just tuon neuleen vuoksi, mutta en varmasti selviä tilaamaan niitä alkuperäisiä lankoja niin oisko tuo kommenteissa vilahtanut Dropsin alpakka paksuudeltaan sopiva vai mitä suosittelisit, siis sellaista jota saa kotomaasta?

Gravatar

Kamicha sanoo,

August 11, 2008 @ 22.42

Dropsin alpakalla pääsee varmasti tosi lähelle sopivaa tiheyttä - ja neuleesta tulee laskeutuva - kuten pitääkin. Puuvillaviskoosia (Dropsin puuvillaviskoosissa on hyvät värit, paksuutta en muista) tai bambuakin (bambulankoja en tunne) voi malliin ajatella, jos kesäistä versiota halajaa; kotomaassa silkki tuppaa olemaan niin kallista.

RSS kommentteihin · TrackBack URI

Kommentoi