Enpä ole edes kiittämään ehtinyt edellisen postin kommenteista kun jo uutta pukkaa näytille! Neuloin Mokkasukasta kirpeät nilkkasukat kevättalven taitteeseen. Ja kattokaas: aurinko!
Sukkainnostus on minulle tuore asia, en ole niiden neulomisesta ollut aina kovin innostunut. Mutta muutama asia on saanut mielen muuttumaan. Varmaan tärkein juttu oli Eunny Jangin baijerilaiset. Niitä neuloessa tajusin, että myös sukkien neulominen voi oikeasti olla kiinnostavaa.
Ennen baijerilaisia olin myöskin neulonut kaikki sukkani liian paksusta langasta. Kolmosen puikoilla tai isommilla neulotut päätyvät minulla sisäkäyttöön hissuttelusukiksi. Kumppareihin sellaiset kyllä mahtuvat, mutta harvoin tulee kumisaappaita kaupunkiolosuhteissa käytettyä. Mutta 2-2,5 mm puikoilla neulotut sukat mahtuvat jo istuvampaankin kenkään ja käyttömahdollisuudet kasvavat.
Kolmas innostava asia on ollut pyöröpuikon käyttö sukan neulomisessa - yhden sukan syndrooma ei pääse yllättämään ja jotenkin kaksi sukkaa yhdellä puikolla tuntuu syntyvän melkein yhtä nopeasti kuin yksi!
Tässä sukkamallissa kahden sukan neulominen yhtä aikaa ei tosin ollut järkevä vaihtoehto. Silmukoita ristitään ympäri varren - kun ristittävät sattuvat puikon vaihdoskohtaan, pitää toinen silmukka pystyä siirtämään puikolta toiselle ja kahta sukkaa neuloessa tämä ei sukkien vastakkain olevissa reunoissa onnistu helposti. Helpointa tämäntyyppisen mallineuleen tekeminen sukkaan on lyhyellä pyöröllä. Minun käteeni ei vaan tuo lyhyt pyörö istu millään, saan sillä neuloessa kädet kipeiksi. Tyydyin siirtelemään silmukoita ja neulomaan magic-loopilla yhtä sukkaa kerrallaan…
Nämä sukat ovat malliltaan melko yksinkertaiset. Ne on neulottu varresta varpaaseen, reunaa kiertää kapea pitsireunus.
Mallineule oli kiitollinen sukkaan sovitettava: sain vinoneliön ristimiskohdat kauniisti kantalapun reunoihin, viimeiset vinoneliöpuolikkaat jatkuvat kantalapun puolelle ja niiden lomasta alkaa vahvistettu kantapääneulos.
Varpaissa keksin jatkaa mallineuleen linjoja hassuiksi kierteisiksi peilikuvavarpaiksi muuntelemalla tavallista sädekavennusta vähäsen.
Ja totta kai kuvauksessa oli mukana apulaisia!
Näistäkin on muistiinpanoja - kun malttaisi välillä keskittyä neulomisen sijasta ohjeiden kirjoittamiseen!
Wabi-sabi -shaali / huivi / torkkupeitto
Cilla - muunneltava peruspipo
Selma - lämmin palmikkoviitta
Pami sanoo,
March 11, 2008 @ 13.05
Aivan ihanat ja ihanan väriset sukat.
Eikä nuo kisutkaan ole huonoja apulaisia… :-)
Markka sanoo,
March 11, 2008 @ 13.15
Tosi kauniit sukat. Ja tismalleen sama lanka mikä aiemmin oon kuolannut, täydellinen väri!
Weirdrockstar sanoo,
March 11, 2008 @ 13.23
Olen tullut siihen tulokseen, että sinulla on täydellisen ihana neuleblogi.
Ja sukat ovat pirskahtelevan keväiset, voi kyllä.
Pirpana sanoo,
March 11, 2008 @ 13.34
Ihanan muikean keväiset sukkelit :)
Villasukka sanoo,
March 11, 2008 @ 15.35
Ihanan väriset!!! ja totta, itsekin haluan kenkiin mahtuvia sukkia eli 2-2,5 ovat oikean kokoiset puikot sukille.
kirsi sanoo,
March 11, 2008 @ 15.39
ihanan väriset. Tahtoo kanssa!
k2o sanoo,
March 11, 2008 @ 16.42
Kaunis lanka ja kuvio on kiva yksityiskohtineen.
Sointu sanoo,
March 11, 2008 @ 18.57
Todella onnistunut malli, ihanat yksityiskohdat. Itsekin olen kokenut ahaa-elämyksen sukkien neulomisen suhteen: ”nekö voivat olla muutakin kuin raidalliset ja seiskaveikasta tehdyt?” :)
Makepeace75 sanoo,
March 11, 2008 @ 21.22
Upeat keväiset sukat! :o)
Vii sanoo,
March 11, 2008 @ 22.52
Voi tee ohje näihin, inspiroivimmat sukat pitkään aikaan!
Hanna sanoo,
March 12, 2008 @ 8.21
Aika herkut…Ohjetta täälläkin odotellaan:D
Raglana sanoo,
March 14, 2008 @ 23.11
Kivan modernit kuviot näissä Harlekiineissa. Maukas yhdistelmä tuon värin kanssa. Ja voi mikä leopardikissa!
Sama vika mullakin noissa lyhyissä pyöröissä: liian lyhyt puikko-osa, niin neulominen on tuskaa. 40 cm pyöröissäkin on käsittämättömän lyhyitä päitä. Mittailin joskus, käpäläni ote vaatisi 12-13 cm puikot.
Reunasilmukka » Tulossa lähiaikoina sanoo,
September 28, 2008 @ 15.36
[…] - ja lisäksi testineulonnassa on kaksi sukkamallia. Niistä toinen on aikaisemmin esitelty Harlekiini, ja toinen sitten […]
RSS kommentteihin · TrackBack URI
Kommentoi