Kotio Mailaa RSS

Wabi-sabia huivissa - mukana ilmainen ohje

Nyt kun silmäilen blogia, tajuan, että se antaa asioiden kulusta aivan väärän kuvan. Ikäänkuin kaikki olisi tapahtunut nopeasti ja puolivahingossa. Mutta totuus on toisenlainen.

wabisabi3

 

Kaikki on lähtenyt liikkeelle epäilyksensekaisesta kiinnostuksestani Noron lankoihin. Säännölliset vierailijat ovat ovat varmasti lukeneet asiasta yhden jos toisenkin kerran, mutta sanotaan se nyt vielä: olen perusteellisen epäluuloinen monivärilankoja kohtaan. Monet ovat kyllä kauniita kerällä, mutta siihen se sitten jääkin. Monivärisyys peittää käsityön jäljen. Toisinaan kauniin monivärinen lanka näyttää neulottuna suunnilleen kissan oksennukselta. Ja niin edelleen. En sano, että olen oikeassa - nämä ovat makuasioita. Ymmärrän hyvin, että monivärilankoja voi myös rakastaa. Ja kyllä minunkin silmäni automaattisesti hakeutuu lankakaupassa kauniin kirjaviin keriin ja vyyhteihin.

Noron langoissa olen vierastanut alusta lähtien vaikeita, tavattoman monia värejä yhteen pakkaavia värjäyksiä. Toisaalta minua vetää magneetin lailla puoleensa lankojen upeat materiaalit ja hienot käsinkehrätyt rakenteet. Miksiköhän muuten lankaetiketeissä ja vyötteissä käsinkehräystä ei edes mainita? Noron sivuilla lankojen valmistusprosessista on kyllä asiaa.

Vuodenvaihteessa käväisin lomamatkalla Lontoossa. Keskustassa ostoksilla käyvän neulojan kannattaa ehdottomasti poiketa John Lewis -tavaratalon lankaosastolla. Valikoima on tavaratalovalikoimaksi hieno (ja pesi esim. muuten niin tunnelmallisen ja ihanan Libertyn lankavalikoiman mennen tullen. Mutta Libertyssä kannattaa tsekata painokuvioiset puuvillakankaat… …äh, toinen juttu… …asiaan…). Tuossa tavaratalossa näin ensimmäisen kerran livenä Noron Kochorania - ja mielikuva huurteisen värikkäästä ja unelmanpehmeästä langasta jäi takaraivoon jyskyttämään.

wabisabi_cat_moment

"Ja nyt nolottaa. Täällä ei kuvatakaan meikäläistä…"

Tammikuussa tein pienen testiprojektin ja neuloin Noron Silk Garden Litestä värikkäät sukat. Vaikka sukat ovatkin ehkä vähän liian hipit makuuni, ovat ne kuitenkin olleet jatkuvassa käytössä - materiaali on yksinkertaisesti ihanaa. Löysähköstä neuloksesta huolimatta ne ovat myös kestäneet hienosti käyttöä.

Nämä kokemukset ovat pyörineet taustaprosessissa ja muutamakin idea niistä sikisi. Ja iso Wabi-sabi -huivi on ensimmäinen toteutus!

Wabi-sabi viittaa japanilaiseen estetiikkakäsitykseen, se on kauneutta epätäydellisessä ja aikaa nähneessä muodossa. Wabi-sabiin kuuluu käsityön tuntu, luonnonmateriaalit, yksinkertaisuus ja luonnollinen patina. En ole mikään Japanin tuntija - olen sivunnut aihetta joskus pintapuolisesti lueskellessa - mutta Noron omat suunnitteluperiaatteet johdattavat ajatuksia väkisinkin tähän suuntaan.

Huivissa venytin Noron väriliukumaefektin raidoiksi neulomalla huivin pituussuunnassa. Sopivan mallineuleen löytäminen teetti vähän työtä, siitä enemmän aikaisemmassa postauksessa. Mutta perusajatus oli jo muhinut pitkään - rustiikkia tuntua ja reilusti käsinneulottua näköä.

Pituussuunnassa neulominen antoi muikean mahdollisuuden tehdä hapsut neuloessa. No mitä iloo? a) Ei tartte kiinnittää jälkikäteen b) (tärkeä pikku elementti mallissa) raitavärit jatkuvat kivasti rimpsuissa ilman eri ponnistuksia. Paksu huivimateriaalin johdattelin rimpsuiksi solmimalla kolme riviä solmuja hapsujen juureen, siirtymä on vaiheittainen ja kaunis. Hapsuihin keksin vielä yhden neuleen tyyliin sopivan yksityiskohdan. Hapsuja ei ole pätkitty saksilla, vaan lanka on katkottu käsin vetämällä / hampailla (vaimean kiroilun säestämänä). Lopputuloksena hieman vaihtelevan mittaiset ja kärjestä ohueksi hiipuvat hepenet.

wabisabi10 

Shaali on mukavan kokoinen. Kochoranin värit ovat todella kauniit ja valkoinen angorahuntu pehmentää vaikutelmaa - mutta sopivassa valossa ja sopivasta kulmasta vilaus vaikka hehkuvaa pinkkiä tai syvää jadenvihreää saattaa sattua silmään. Johtuneeko tuosta angoran haalistavasta vaikutuksesta, käsinkehrätyn langan perusolemuksesta, mallineuleesta, rääkätyistä hapsuista vai mistä (ehkä kaikista), mutta shaali näyttää uutenakin vintage-vaattelta. Tosin hyvin säilyneeltä sellaiselta - ja arvokkaalta.

Meinaan yhdistellä huivia erityisesti kuivapintaisiin, vähän ankeisiin vaatteisiin: tummaan denimiin, haalistuneeseen twilliin. Kontrasti materiaalien välillä on kaunis.

wabisabi1 

Mutta kesällä saatan heittää huivin painokuvioisen hellemekon päälle hartioita lämmittämään kun illan viileys iskee…

wabisabi8 

****************************************

Jos sinua huvittaa toteuttaa oma Wabi-sabi -huivi, niin lataa ilmainen ohje tästä.

****************************************

Ohjeet mallineuleeseen tässä postissa.

Leveä huivi vie lankaa neljä vyyhtiä. Jos rahat ovat tiukassa tai leveän huivin neulominen ei huvita, mukana on ohje myös kapeaan versioon - meinasin lopettaa projektin jo alkuvaiheeseen kun kapea huivi näytti niin hauskalta! Kapeaan huiviin tarvitset lankaa kaksi vyyhtiä ja luulen, että ylijäämästä saa yhteensopivat lapaset tai ainakin ranteenlämmittimet. Jos törmäät Kochoran-alennusmyyntiin tai voitat lotossa, kannattaa varmaan kokeilla torkkupeittoversiota, johon laskin langanmenekin: 12 vyyhtiä. Ajatus livahti mieleen, kun huivi mokoma möllötti olohuoneen sohvalla kuivumassa - ja näytti niin kivalta…

Ohjeesta otan mielelläni vastaan palautetta - ja jos löydät jotain korjattavaa niin ota ihmeessä yhteyttä! Pitää vielä erikseen sanoa, että en ole kyllä ohjeiden kirjoittamisessa mikään ammattilainen. Neuletaitokin on hankittu suurelta osin neulomalla ja itsenäisesti opiskellen, eli on erittäin todennäköistä, että virheitä löytyy. Pahoittelen jo ennakkoon.

Vielä muutama tekninen yksityiskohta, pidempään neuloneille melkoisia itsestäänselvyyksiä.

Silmukat loin ristikkäin luomalla, suosikkimenetelmäni ja se sopii oikein hyvin tähänkin neuleeseen. Silmukoiden päättelyssä näin vähän vaivaa ja päättelin Elizabeth Zimmermanin ompelusysteemillä, jota en ole koskaan käyttänyt näin pitkään reunaan. Helppo tapa päätellä, tosin hieman hidas. Lopputulos on kyllä käytetyn ajan arvoinen, reuna on erittäin joustava ja päättely sopii erinomaisesti aloitukseen, on todella kaunis muutenkin ainaoikein-reunassa.

ws_cast_on_off

Tsekkaa miten kivalta voi päätelty reuna näyttää! Toinen on aloitus, mutta kumpi… …ja pikaohjeet, jos tekniikka ei ole ennestään tuttu.

 

Päätteleminen ompelemalla

Tämä on villi arvaus, mutta sanoisin, että jos aiot päätellä reunuksen ompelutekniikalla ilman langan jatkamista, ompelulangan pitää olla n. 2,5 kertaa pääteltävän reunan mittainen. Päättelin Wabi-Sabin reunan yhdellä langalla - ja ensimmäinen puolikas huivia oli kyllä melko hidasta toimintaa…

Näin se käy.

ws_cast_off1

Viimeisen rivin silmukat ovat puikolla.

ws_cast_off2

Vedä lanka kahden ensimmäisen silmukan läpi nurjan suuntaan. Lankaa ei kannata kiristää liikaa, mutta löysää lenkkiäkään ei pidä jättää.

Tämä kuva näyttää ompelutilanteen siinä mielessä realistisesti, että pidin ommeltavat silmukat jatkuvasti hyvin lähellä puikon kärkeä. Näin ompelulangalla on reilusti tilaa kulkea, eikä kitka hiuduta löysäkierteistä lankaa rikki. Jos käsiala on todella kireää, niin puikko kannattaa vaihtaa ompelun ajaksi ohuempaan.

ws_cast_off3

Vedä lanka oikean silmukan suuntaan ensimmäisestä silmukasta. Jälleen sopiva kiristys ja sen jälkeen ensimmäisen silmukan voi pudottaa puikolta.

ws_cast_off1

Ja nyt ollaankin aloitusvaiheessa. Toista kahta pistoa kunnes kaikki silmukat on pudotettu.

Päättely on ainaoikeassa melkeinpä parhaan näköinen, kun sen tekee työn siltä puolelta, jossa on viimeisen rivin oikea puoli. Ommellut pistot nimittäin muodostavat ihan nurjien silmukoiden nyppyjä ja näin neulepinta jatkuu loogisesti päättelyyn saakka. Älä siis käännä työtä viimeisen rivin jälkeen ja aloita ompelua siitä reunasta, johon viimeinen rivi päättyi vaan pidä viimeksi neulottun rivin oikea puoli itseesi päin, vedä silmukat pyöröpuikon vastakkaiseen päähän ja aloita ompelu tästä. Ompelulanka kannattaa tietysti sovittaa viimeiseen raitaväriin liukuvärjätyssä langassa.

Langanpäiden liittäminen halkaisemalla

Vielä toinen todella yksinkertainen tekniikkapläjäys (pitkään neuloneiden ei kannata edes vilkaista). Löyhäkierteisten villa- ja villasekoitelankojen (sekä muiden huopuvien kuitujen) langanpäät käsittelen lähes poikkeuksetta neuloessa, ei jää langanpäitä siistittäväksi ja paksussa / kaksipuoleisessa neuloksessa liitos on jopa huomaamattomampi, kuin normaali pujotellen tehty päättely. Liitos on melko nopea tehdä neuloessa.

ws_yarn_join1

Jos langassa on terävä pää, katkaise siitä pieni pätkä vetämällä käsin, niin, että saat langanpäistä ohenevat.

ws_yarn_join2

Halkaise molemmat langat muutaman sentin matkalta ja irrota toinen puolikas. Älä taaskaan käytä saksia. Asettele langat kuvan osoittamalla tavalla (no siis irtopalat voi toki heittää roskiin =) - mutta tsiigaa noita keskimmäisiä…). Halkaistu säie saa mennä hieman halkaisemattoman langan päälle.

ws_yarn_join3

Rullaile liitoskohtaa edestakaisin hetkinen kämmenten välissä. Jos haluat tehostaa huopumisefektiä, käy kastelemassa kädet kevyesti ennen rullailua. Liitoskohdasta tulee lähes huomaamaton. Vetolujuus ei siinä välttämättä ole kovin ihmeellinen - neulo siis kohdan ohi varovasti - mutta neulottuna se kestää siinä missä muukin lanka.


Gravatar

Markka sanoo,

February 27, 2008 @ 1.48

Ihanaa, ohje!
Viimeksi kun täällä tuota valmista shaalia vilkaisin, niin yritinkin vähän urkkia että millä ohjeella tämä on tehty.
Tämä menee varmasti to-do-listalle, ehkä harjoituskappale tehdään muusta kuin norosta.
Ehkä lompakko ei taivu siihen.

Tosi kaunis huivi, ja kiitos muuten erinomaisista vinkeistäkin. Päättelyyn ja langan jatkamiseen.

Gravatar

Maud sanoo,

February 27, 2008 @ 6.33

Wautsi wau! Kiitoksia ohjeesta! Jos lankaa olisi varastossa olisi työ jo puikoilla! Minä nimittäin todella tarvitsen uuden kaulahuivin!

Gravatar

Villasukka sanoo,

February 27, 2008 @ 6.56

Ihana, perusteellinen ohje, paljon hyödyllisiä vinkkejä. Sattumalta olen tänään menossa Hesaan, ja tarkoitus oli etsiä Noro-ohje (takille) ja siihen langat, mutta taidanpa ottaakin langat tähän… Kiitos!

Gravatar

Maija sanoo,

February 27, 2008 @ 8.04

Kiitos, kaunis! Tässä mallissa on sellaista designin tuntua, että harvemmin neuletöistä löytyykään. Menee vähintään ihailulistalle, ja lankoja pitänee alkaa metsästää. Kuvalliset ja selkeät ohjeet ovat vielä erityisen hyödyllisiä!

Gravatar

Kiki sanoo,

February 27, 2008 @ 9.01

Hieno huivi. Rakastan tapaa, jolla tämän suunnittelit, huolella, ajatuksella ja filosofisesti ajattelemalla. Ei vaan lopputuote, vaan myös itse tekovaihe on ajatuksia herättävä. Kiitos!

Gravatar

Hasbu sanoo,

February 27, 2008 @ 9.21

Tämä on upein näkemäni Noro-huivi. Ei riemunkirjavuutta, vaan rauhallisen värikäs. Todella onnistunut suunnittelutyö!

Gravatar

Vilma sanoo,

February 27, 2008 @ 9.37

Wau, kiitos perinpohjaisesta ohjeesta tekniikkavinkkeineen. En erikoisemmin ole ollut innostunut Noroista (shokkivärit muuten harmonisessa kerässä ei noudata mun logiikkaa), mutta sun sukat ja tämä huivi on kyllä muuttaneet mun mielen.

Gravatar

heidi sanoo,

February 27, 2008 @ 10.34

Huivi on hämmentävän kaunis!

Gravatar

Tess sanoo,

February 27, 2008 @ 11.27

Kaunis huivi ja miellyttävän rauhalliset värit.

Gravatar

tikru sanoo,

February 27, 2008 @ 12.09

Ihana ja upea huivi ja kiitos ohjeesta.. Selvisi se, mitä tätönen saa 60-lahjaks. Tosin lanka menee vaihtoon, koska en ennätä noroa saamaan..

Gravatar

Jatta sanoo,

February 27, 2008 @ 13.03

Upea ja kattava tutoriaali. En myöskään ole ennen syttynyt Norolle, mut jostain syystä sun postaukset on saaneet mielen pikkuisen kääntymään :)

Gravatar

Makepeace75 sanoo,

February 27, 2008 @ 13.27

On se ihana! Kiitos hienosta ohjeesta ja tekniikkapläjäyksistä. :o) Huivi on niin upea, että saa minut harkitsemaan kärvistelyä Noron kanssa, vaikka se tarttuukin käsiini. Juupas eipäs juupas eipäs.. Ääh! Mutta pliis, ei hampailla! :D Hammasihmisenä saan kammoväristyksiä.

Gravatar

Kristiina sanoo,

February 27, 2008 @ 18.41

Aivan ihana huivi! Ohjeen nappaan talteen, jos joskus saisin Noroa käsiini! Kiitos myös noista tekniikkaohjeista. :)

Gravatar

Tiina sanoo,

February 27, 2008 @ 18.46

Mahtavan perusteellista pohdintaa ja opastusta! Ja hieno on lopputuloskin:)

Gravatar

Anne K-R sanoo,

February 28, 2008 @ 13.24

Olipa tämä mielenkiintoinen postaus. Prosessikuvaus oli kiintoisaa luettavaa ja lopputulos todella onnistunut. Upeaa!

Gravatar

villamokka sanoo,

February 28, 2008 @ 14.38

Tosi pähee huivi, ja ohje parempaa A-luokkaa selkeydessään ja taittomielessä as well. Miten olisi video mallineuleen teosta, se langankierron nostaminen ja päästäminen ei auennut ensilukemalla, tosin kokeillessa voisi asian ymmärtääkin?
Mitenkäs se assari noin vaikeena on?

Gravatar

juuli sanoo,

March 2, 2008 @ 11.28

Kiitos ohjeesta. Huivi on todella ihana, vintagehenkinen niin kuin sanoit, sellainen arvokkaasti vanhentunut.
Menee heti to do-listalle.
Voi kun neulelehdissäkin olisi tällaiset ohjeet ja taitto!

Gravatar

Kamicha sanoo,

March 2, 2008 @ 19.25

Voi kiitos tosi kannustavista kommenteista! Tuntuu tosi muukavalle, jotenkin tuollaista yksinkertaista huivia neuloessa koko ajan nakuttaa takaraivossa ”no, mikäs tuossa nyt on, suorakaiteen muotoinen kappale, voiko tuota nyt edes suunniteluksi sanoa”. Mutta se nyt on se pieni kaveri, jolla on ne sarvet päässä, sarjakuvista tuttu… …toisinaan se vetää 6-0 sitä valkokaapuista.

Pikku blogiähky on ollut tämän maratoonipostauksen jälkeen, mutta kohtapuoleen jotain pientä uutta.

Villamokka: ainakin kuvatutoriaali on tuosta mallineuleesta tulossa. Itse asiassa teinkin sen, mutta kuvat nähtyäni totesin että Kochoran ei näytä yksityiskohtia tarpeeksi hyvin tähän käyttöön. Valokuvaan huomenna tai ylihuomenna sileällä langalla. Ja muuten, MokkaSukasta on tulossa jotain aika kivaa!

Makepeace75: Mitenköhän sitä ei osaa ajatella? Pitäisköhän poistaa hammasosuudet tuolta ohjeesta?

Gravatar

tippi sanoo,

March 30, 2008 @ 15.06

Hep!

Wasabisasabi-wabi-sabini on valmis! Ihana. Ja blogisi on ihana. tippis.vuodatus.net

RSS kommentteihin · TrackBack URI

Kommentoi