Olen sekopää. Enpä sitten saanut laskettua lankaa käsistä ja siellä se lopputulos nyt lötköttää olohuoneen sohvalla; tasokuivauksessa ja kevyen kevyessä pingotuksessa hoitoainekylvyn jälkeen. Neulontahullu. Friikki. Kajahtanut. Pakkomielteinen.

Finaalia odotellessa taidan jakaa vähän ajatuksiani Noron langoista. Mikään Noroekspertti en todellakaan kahden neulontaprojektin jälkeen ole, mutta mallia suunnitellessa nystyröitä tulee hierottua vähän normaalia tiukemmin ja ainakin itselleni voi joskus tulevaisuudessa olla hyötyä siitä, että ajatukset ovat jossakin ylöskirjattuna.

Noron langat on kehrätty käsin, värjätyistä kuiduista. Värialueet ovat pitkiä - lanka ei oikeastaan ole itseraidoittuvaa, vaan pienemmissä projekteissa se muodostaa vähitellen toisiinsa sulautuvia värialueita. Kun silmukkamäärä kasvaa, aletaan lähestyä raitavaikutelmaa. Kun väriliukumat on saatu aikaan nimenomaan kehräysprosessissa, on varsin ymmärrettävää, että jokainen kerä on sangen yksilöllinen. Itse asiassa lankakaupassa Norokeriä hiplatessa joutuu välillä tarkistamaan värinumeroa etiketistä, niin erinäköisiä voivat kaksi samanväristä kerää olla.

Neuloja voi toki hyväksyä tämän ominaisuuden sellaisenaan ja neuloa nautiskellen taidokkaista värisiirtymistä - piittaamatta siitä, tuleeko sukkaparista täsmälleen saman näköinen tai sopivatko värialueet villapaidan kappaleiden rajoissa yhteen vai ei. Tai sitten voi alkaa mietiskellä, millaisia efektejä voisi pienellä harrastuneisuudella langasta saada aikaan.

Noron lankoja myydään erilaisilla kerillä ja vyyhdeillä, lankalaadusta riippuen. Jos tähtää samannäköiseen sukka- tai lapaspariin, niin kerällä olevia lankoja voi helposti vertailla ja pyrkiä valitsemaan mahdollisimman samannäköiset kerät. Pelkkä pintaraapaisu ei riitä, vaan kerää on varovasti raotettava ja kurkattava kerros kerrokselta sisään saakka. Yhteensopivaa sukkaparia halajavan sopii siis shoppailla vain reaalimaailmassa. Vaikka kerät ovatkin hyvin samannäköiset, saattaa yllätyksiä ilmetä neuloessa silti. Kun lanka näyttää juoksevan toisen kerän värialueesta huomattavasti pidempään kuin toisen, voi välistä napsaista pätkän lankaa pois ja tasoittaa eroa siten. Näissä Norosukissa lyhensin toisessa sukassa jompaa kumpaa vihreää, jotta sain sukkien suut suunnilleen samannäköisiksi. Pieni vaihtelu kuuluu toki asiaan, mutta huomattavan iso ero juuri tuossa kohdassa olisi nakertanut tavattomasti omaa symmetrian kaipuutani!

Vyyhdillä olevien lankojen vertailu onkin sitten lähes mahdotonta. Alku- ja loppupään voi toki kaivaa esiin, mutta muutapa tietoa ei vyyhdistä oikein saa ennen kerälle käärimistä. Esimerkiksi tuo Kochoran näyttää vyyhdillä täysin riemunkirjavalta, mutta kyllä sieltä vaan keriessä selkeät värialueet hahmottuivat. Huolellisen parittamisen *tsik* saa siis vyyhdettyjen lankojen tapauksessa unohtaa - tai sitten voi varautua ostamaan useita ylimääräisiä kappaleita hutien varalta. Ihanan kallista!

Entäpäs sitten, kun tekeillä ei olekaan sukkaa eikä lapasta, mutta menekki on enemmän kuin yhden kerän verran? Sanotaan nyt vaikka niin, että tulossa on pari kerää syövä kapea kaulahuivi. Jos huivissa haluaa hyödyntää Noron perusväriefektiä, kannattaa silloinkin kurkkailla vähän kerien alkua ja loppua. Työtä helpottaa, jos jotkut kaksi päätä sopivat suoraan yhteen. Noron kerät on helppo aloittaa sisältä ja ulkoa, huivintapaisessa asusteessa ei siis ole paljon väliä, mitkä päät sattuvat yhteen sopimaan. Villapuserossa tai jossain muussa isommassa työssä saattaa aloituspäällä ollakin väliä - ainakin Silk Gardenissa värialueet ovat selvästi tietyssä järjestyksessä ja puseron tapaisessa vaatteessa voi näyttää hassulta jos järjestys kesken kaiken vaihtuu.

Mahdollisia yhteensovittamisongelmia voi toki taklailla muutenkin. Vaikka raidoittamalla paria väriä. Raitana toimii yhtä lailla yksivärinen lanka, Noron joku toinen väri tai jopa sama väri eri kohdasta aloitettuna. Jälkimmäisessä tapauksessa voi joutua pätkimään jos täsmälleen samat värit uhkaavat tulla samalle alueelle - mutta toisaalta raitaa ei tarvitse sovittaa täsmällisesti edeltävän kanssa (saakohan tästä ajatuksesta mitään tolkkua?). Flickrissä on paljon esimerkkejä Noro-raidoista ja Brooklyntweed-blogissa upeita kuvia Jaredin versiosta.

Noro-shaalia olen mietiskellyt jo jonkin aikaa. Pitkään oli mielessä sellainen ajatus, että hankkisin neljä-viisi mahdollisimman yhteensopivaa kerää Silk Garden Liteä. Näistä keristä voisi sitten neuloa pari riviä kustakin vuorollaan, niin että lopputuloksena ei ole raitaa eikä värialueiden vaihtumista perusmittakaavassa - vaan vähittäinen siirtymä ko. värin värialueesta toiseen vain yhden kerran. Siis tähän tyyliin (paitsi että värejä olisi tietysti enemmän). Kun ihastuin tuohon Kochoraniin (vyyhdillä!), päätin luopua ajatuksesta ainakin toistaiseksi. Mutta ehkäpä liivi tai jopa hihaton tunika Silk Gardenista tuolla tekniikalla? Kaula-aukko ja hihat pitäisi leikata, jos efektin haluaa toteutuvan koko vaatekappaleessa - ja minähän tietysti haluan.

Shaaliajatuksissa palailin takaisin raitoihin. Tosin vähän eri tavalla. Lankahan tosiaan raidoittuu itsestään, kun silmukkamäärä vain on tarpeeksi suuri. Eli shaali pitäisi neuloa pituussuunnassa. Ravelrystä löytyikin pari esimerkkiä, jotka osoittivat ainakin sen, että perusidea toimii. Tutkailin myös Flicristä ja Ravelrystä Kochoranista tehtyjä vaatekappaleita. Värien vaihtuminen vaikutti langassa satunnaisemmalle, kuin esim. tuossa Silk Gardenissa. Ohuet raidat ja satunnaisuus antavat paljon liikkumavaraa eri vyyhtien yhteensovittamiselle. Tästä uskalsin lähteä liikkeelle ja tilasin ensimmäiset Kochoranit Priimasta värikartan perusteella.

Halusin ehdottomasti nähdä langan, ennen kuin suunnittelin neuletta yhtään pidemmälle. Lauantaina mallitilkuttelin apinan raivolla. Alun perin olin ajatellut shaaliin jotain kalanruotokuvioneulosta. Kokeilin neljää eri versiota. Kauniita kaikki, mutta ei kuitenkaan sopivia. Kalanruotokuviot muodostuvat tavalla tai toisella langanjuoksuista neulepinnan päällä ja tuo tuppaa johtamaan siihen, että kalanruotokuvioinen neulos on paksun tömäkkää. Laskeutuvuutta neulokseen toki saa vaihtamalla puikot isompiin, mutta täydellinen ratkaisu tuo ei ole. Toinen ongelma kalanruotokuvioissa on se, että ainakaan minä en tunne, enkä neulekirjoistani taikka netistä löytänyt mitään kaksipuoleista versiota. Monissakin neulos on nurjalta ihan kivan näköinen, mutta kuitenkin liian erilainen. Tuplapaksu huivi tällä langalla paksusta neuloksesta ei todellakaan tule kyseeseen. Kalanruodot saivat jäädä.

Testailin sitten koko joukkoa muitakin pintaneuleita, valintakriteerinä se, että nurja puoli on joko saman näköinen tai vähintäänkin esittelykelpoinen. Ja oikealta näyttävä mallineulos löytyi viimein! Pikku kruunut rikkovat juuri sopivasti ainaoikeaa pintaa - ne keräävät yhteen kauniita ”väritiivistymiä” Kochoranin hienosta rakenteesta. Mallineuleeseen tulee myös aukkoja, jotka parantavat laskeutuvuutta. Silmukkaklustereissa on hieman myös virkkauksen tuntua.

Vaikeinta tilkuttamisessa oli se, että raitaefektiä ei oikein päässyt testaamaan - pienellä silmukkamäärällä Kochoranin ensimmäistä vihreää riitti ja riitti. Päätin, että ensimmäiset kymmenen senttiä shaalia ovat vihonviimeinen mallitilkku, jos näyttää pahalta, niin purkuun menee! Tilkuttaessa syntyi myös idea hapsujen tekemisestä neuloessa - saan raitavärit jatkumaan hapsuihin saakka. Kokeilin silmukoiden pudottamista - vähän rajua toimintaa Kochoranin löyhälle kierteelle ja runsaana tursottaville angorahaituville. No, pahvista syntyi helposti hapsuntekokone, kiepautin langan kääntyessä pahvimallin ympäri, irrotus ja solmu juureen muutaman silmukan jälkeen. Toimii.

Ja lähtihän se huivi raidoittumaan, kun silmukoita puikolla oli liki kaksisataa! Isommasta kuvasta voi näkyä vähän yksityiskohtiakin *klik*!

Palailen yksityiskohtiin lähipäivinä kun shaali on kuiva ja ohje kirjoitettu puhtaaksi. Josko nyt menisi päättelemään niitä Selman langanpäitä…