Olen viime päivinä vähän hyljeksinyt Selmaa, kun ajattelin ettei lankaa kuitenkaan ole tarpeeksi. Kerros tai pari tuli kuitenkin neulottua silloin tällöin - ja tänään viimein tajusin, että riittäähän se sittenkin! Löysin myös kivat napit takkiin.
Kaikki ei kuitenkaan ole täydellistä. Kuvastakin näkee, että neulomani nappilista on vähän liian leveä noille napeille. Ensimmäinen hihaversio vaatii myös säätöä. Vaikka Selman hiha-aukko onkin muotoilematon, toimii siinä kuitenkin vähintäänkin kevyesti muotoiltu hihanpyöriö suoraa hihaa paremmin. Mutta piankos nämä paksusta langasta uudelleen neuloo!
*******
Neuleiden suunnittelu innostaa juuri nyt aivan tavattoman paljon. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että suunnittelun tärkein lähtökohta on minulle täsmälleen oikeantuntuinen ja -näköinen materiaali. Lankavaraston pari lankaa on alkanut kiinnostaa uudella tavalla. Ja teen jopa pieniä ostoksia ihan vain pelkkää suunnittelua varten.
Alennusmyynnistä ostettu vihertävänkeltainen ohuenohut Habun kashmir kutkuttelee kovasti.
Kiiltävä ja matta yhdistyvät yhdessä muototutumassa olevassa ideassa. Rowanin puuterimatta 4 Ply Cotton ja Garnstudion Cotton Viscosen kevään uusi sävy sopivat täydellisesti yhteen. Näitä minulla on vain mallikerät - toistaiseksi.
Ja sitten haluan suunnitella ukkosenväriset sukat Koigusta.
Olisi myös hauska ajatus suunnitella yksi neule jokaiselle Project Spectrumin jaksolle… …pitääpä kaivella lankavarastoa ja etsiä osumia punainen - oranssi - pinkki -akselille!
Wabi-sabi -shaali / huivi / torkkupeitto
Cilla - muunneltava peruspipo
Selma - lämmin palmikkoviitta
villapeikko sanoo,
February 4, 2008 @ 21.35
Ihania lankoja! Tykkään erityisesti tuosta Koigusta, mahtava sävy! Hyvää suunnittelua! :)
Vii sanoo,
February 4, 2008 @ 21.49
Yhdyn edelliseen, jos saa kysyä niin mistä mahdoit löytää Habua? Tuo väri on aivan mahtava kevättä ja kesää ajatellen, mutta muutenkin.
kaisakaisa sanoo,
February 4, 2008 @ 22.19
Uuuh..ooh.. toi vihertävä habu on todellista lankapornoa..
Maud sanoo,
February 5, 2008 @ 7.15
Kauniit langat! Muuten annoin sinulle You make my day awardin. Huomasin sitten myöhemmin että olet ilmeisesti jo saanut sen, joten älä ota paineita eteenpäinantamisesta.
Tirlittanknits sanoo,
February 5, 2008 @ 21.09
Neuleesi ovat olleet taas henkeäsalpaavan kauniita! Olisipa kiva saada joskus kokeille itse suunnittelemiesi neuleiden tekemistä, vaikka jostain lehdestä.
Piikkari sanoo,
February 5, 2008 @ 22.46
Ihanaa! Jatka vaan suunnittelua, ja kerrothan sitten etukäteen mikä lehti pitää tilata että pääsemme neulomaan luovuutesi hedelmiä?
Piikkari sanoo,
February 5, 2008 @ 22.46
AH! Ja mitä se Eunny sanoi siitä Baijerilaisten ohjeen käännöksestä silloin aikoinaan? Sori floodaus.
Kamicha sanoo,
February 9, 2008 @ 20.51
Kiitos kommenteista kaikille! Eka - ja tosi yksinkertainen - malli on ladattavissa tuolla enkunkielisessä blogissa: http://yarned.net/2008/02/cilla-free-pattern/
Tuota en varmaan suomeksi käännä, vaikka jatkossa on kyllä aikomus tehdä kaikki ohjeet kahdella kielellä.
Piikkari: Eunny ei vastannut viestiini tuolloin, ikävä kyllä…
RSS kommentteihin · TrackBack URI
Kommentoi