Olen viimeinkin ymmärtänyt, että on todellakin olemassa neuletyyppi, josta en erityisemmin pidä: muutaman rivin mallikerran yksinkertaiset pitsineuleet. Niin helppoja, että mitään haastetta tekemisessä ei ole. Mutta toisaalta vaativat keskittymistä, sillä virheitä tulee helposti. Ovat myös hitaita tehdä, ainakin silmukoiden yhteenneulominen hidastaa omaa työskentelyäni merkittävästi.

Ja näitä töitä on parhaillaan menossa kaksi *huokaus*.

Rowanin Studiosta Cressida, tykkään kyllä langasta, väristä ja lopputuloksen ulkonäöstä todella paljon. Mutta kaikki muut työt ovat paljon kiinnostavampia ja tähän en olekaan tarttunut pitkään aikaan.

Syksyn Rowan Magazinesta Bridges. Ja taas lopputulos miellyttää silmää todella paljon. Mutta mallineuleessa tapahtuu sekä oikealla, että nurjalla. Todella ikävää neulottavaa.

Vaativammissa pitsineuleissa ei samaa ongelmaa oikeastaan ole, työlään tekemisen saa anteeksi, kun lopputulos on todella hieno. Ja pidemmät mallikerrat toimivat eräänlaisina ”välitavoitteina”, työ tuntuu etenevän joutuisasti.

Fynen aloitus meni purkuun. Ensiksi meinasin purkaa vain erottumattoman kuviomallikerran. Mutta purkaessa huomasin, että neuleesta oli tulossa todella suuri, ja kun Silke-Tweedillä on vielä taipumusta venähtää käytössä, lienee parempi tehdä suosiolla pienempi koko.

Ja en pystynyt kaupassa päättämään puuttuvaa väriä. Otin lankaa kaksi kerää, keksin ylijäävästä sitten jotain pientä tekemistä. Mitäpä mieltä olette, lisätäänkö settiin punaista…

…vai pysytelläänkö vihreässä?

Ai niin, sain viimeinkin kutsun Ravelryyn! Sinnepä onkin kiva järjestellä tiedot projekteista ja tarvikkeista. Vaikuttaa oikein käyttökelpoiselta palvelulta.