Muuton keskellä en ole juuri jaksanut keskittyä isompiin töihin. Mutta jotain pitää olla meneillään, ihan jo rentoutumisen vuoksi.
Mies sai lahjaksi tällaiset kynsikkääntapaiset. Näyttävät tosi kivalta shortsien kanssa, muutenkin oikein kauden ykkösasuste :-D.
Kidsilkin jämät päätyvät kovaa vauhtia säärystimiksi yhdessä OnLinen Kim:in kanssa. Kimiä olen ostanut Vihreästä Vyyhdistä muutaman kerän ihan kokeeksi. Tällaista lankashoppailua en yleensä harrasta, mutta pehmeän merinovillan ja silkin kosketus käteen oli tuolla kerralla vastustamaton. Malli ja idea lankojen yhdistämisestä kirjasta Last Minute Knitted Gifts. Omiin säärystimiini tulee tosin kantapäälle aukko. Eri sävyiset harmaat yhdistyvät todella kauniiksi ja ylelliseksi neulepinnaksi.
Jotain uutta sinistäkin on puikoilla, mutta palataan siihen myöhemmin.
Australiasta lähettivät Jo Sharpin mallikirjan ja saan todella pidellä itseäni suitsista, että en syöksy saman tien ostamaan lankoja tähän. Bongasin kirjoneulemallin Flickrissä miesten neuleessa, mutta Pujoliivi mokoma tunki tuota naisten mallia näytille.
Mutta ei vielä. Vähintään kolme työtä valmiiksi ja vasta sitten uutta lankaa!

Wabi-sabi -shaali / huivi / torkkupeitto
Cilla - muunneltava peruspipo
Selma - lämmin palmikkoviitta
Satu H sanoo,
August 10, 2007 @ 17.26
Komiat on kynsikkäät! :)
RSS kommentteihin · TrackBack URI
Kommentoi