Lanka loppui. Jäätelönvärisestä vauvantakista omalla mallilla tuli muuten oikein suloinen, mutta huppu on kerta kaikkiaan liian lyhyt. Ostin langat Priiman alennuskorista, monta kerää ei jäänyt ja nyt kauppa on kiinni heinäkuun loppuun saakka.
Jos jollakulla blogia lukevalla on varaston kätkössä kerä (tai vajaakin) Gedifran Akonaa, värinumero 7704 (vaalea herkkusienenruskea), niin ostaisin jämälangan enemmän kuin mielelläni! Käyn toki kurkkaamassa Menitankin, muistelen siellä jotain Gedifran lankoja olleen. Jos lankaa ei löydy, pitänee tehdä hupusta kaulus :-(.
Takki on vielä pesemättä ja pingottamatta, kuten kuvasta näkyy…
***
Etelä Espan Taito Shop Helsky on ollut minulle toistaiseksi tutkimaton lankakauppa, mutta nyt kesäloman kuuniaksi sain käytyä. Lankavalikoima ei ole kovin laaja, tosin huovuttamiseen sopivien lankojen värivalikoima oli hyvä. Neulelangoista saatavana oli hahtuvaa, Pirkkalankaa, pieni valikoima Sandnesia ja Sublimea.
Oikeastaan kaupan parasta valikoimaa olivat valmiit käsityöt. Kauniita pellavatekstiileitä, koriste-esineitä, vähän lasia ja keramiikkaa sekä koruja. Ihastuin Jaana Tuomiston kierrätysmateriaaleista valmistettuihin koruihin. Alpakkalusikat, painolevyt, uistimet yms. voivat näköjään saada toisen elämän kauniina koruina. Himoitsin mallistosta useampaakin, mutta mukaan lähti tämä uistimista tehty rannekoru.
Wabi-sabi -shaali / huivi / torkkupeitto
Cilla - muunneltava peruspipo
Selma - lämmin palmikkoviitta
Agua sanoo,
July 13, 2007 @ 12.57
Kiitos Helsky-vinkistä. Olen menossa viikonloppuna Helsinkiin, täytyy käväistä tuolla!
Kamicha sanoo,
July 13, 2007 @ 20.23
Huh, lankaa löytyi Menitasta. Ja vielä sama värjäyserä!
minnasanni sanoo,
August 5, 2008 @ 14.44
moikka! ihana rannerengas!!!!
onkohan mitä materiaalia nuo uistimet?
Kamicha sanoo,
August 8, 2008 @ 14.52
Arvelen, että messinkiä!
RSS kommentteihin · TrackBack URI
Kommentoi