Olen kehittänyt itselleni vakavan etäaddiktion Habun lankoihin. Ja addiktio on todellakin päässyt syntymään ihan virtuaalipohjalta. Habun oma sivusto pikkuruisine kuvineen ja hankalasti selattavana ei siihen oikeastaan ole rohkaissut, varsinainen syyllinen lienee Flickrin Habu group, josta laadukasta kuvamateriaalia löytyy vaikka kuinka paljon.
Postissa tuli eilen tällaisia:
Ja tilkutin tietysti saman tien. Lanka on karheaa sataprosenttista silkkiä ja neuloontuu hivenen tahmeasti. Mutta jo neulomisen ansiosta lanka ”turpoaa” ja pehmenee upeasti, mallitilkku on ihanaa kosketeltavaa. Ajatuksena on toteuttaa harvaneuloksinen toppi kerrostettavaksi muiden vaatteiden kanssa.
Wabi-sabi -shaali / huivi / torkkupeitto
Cilla - muunneltava peruspipo
Selma - lämmin palmikkoviitta
joko sanoo,
June 17, 2007 @ 12.52
ihanalta näyttää tuo lanka! heti tuli mieleen että kävisipä tuommoinen toppi hyvin valkoisen kauluspaidan päälle.
juuli sanoo,
June 17, 2007 @ 12.55
Apua habua on tuttu lausahdus täälläkin päin. Tosin sen suhteen tulee äkkiä kovat paineet, lanka kun on niin täydellistä että sen pelkää pilaavansa.
Ihana helmihuivi muuten tuossa alla, ja muutakin kivaa kesäkutomista, nam.
Markka sanoo,
June 17, 2007 @ 13.44
Oh my god! Ihanan näköistä lankaa. Nyt sait myös mut haaveilemaan.
Tosta tulisi myös ihana harvaneuloksinen tunika. Kerrospukeutumiseen nimenomaan. OooooOOOooh.
Tuota on saatava.
Palaga sanoo,
June 18, 2007 @ 18.08
Näyttää kerrassa ihanalta!
Solveig sanoo,
June 19, 2007 @ 19.06
Apua, totta tosiaan! Siitä asti, kun ihailin Habua postauksessasi, en ole muuta ajatellutkaan. Lähilankakaupan Kokon (vai mikä olikaan) -silkkilanka ei ollut mitään! Haluaisin juuri tällaisen hiukan jäykähkön langan. Varastossa ois Silke-Tweediä, mutta väri on tähän ihan väärä. Voi voi, minkä teit :)
RSS kommentteihin · TrackBack URI
Kommentoi